5. divisioona, lohko 4. Torstai 6.5. klo 18.00, Kokonniemen hiekka
Akilles - KelA 1 - 0 (0 - 0)
Avauskokoonpano:
Ottelukuvaus:
Tappiollisen Järvenpää-reissun jälkeen paluuta pistekantaan lähdettiin hakemaan kotiottelussa Kellokosken Alkua vastaan. Lisähaastetta otteluun toi hiekkakenttä, josta ei tällä kaudella ollut vielä saatu tuntumaa. Ottelun alussa pallo pomppi hiekka-alustalle tunnuksenomaisesti kummankin joukkueen jaloissa ja pelin rakentelu perustui pääosin pitkiin palloihin. Avausjakson lopulla palloa onnistuttiin pelaamaan jo hieman keskikentänkin kautta ja muutamia hyviä paikkoja nähtiin molemmissa päissä. Kotijoukkueen parhaat tilanteet olivat Ahosen Callen ajo maalille ja veto, jonka vastustajan maalivahti selvitti jalkatorjunnalla sekä kauden avauspelinsä pelanneen Pyhiksen näyttävä keskialueen kuljetus, joka päättyi hieman maalin yli menneeseen vetoon. Vastustajan paras paikka oli puolustuksen taakse pelattu pallo, jonka Alku-hyökkääjä nosti yli vastaan tulleen Rassen. Meidän onneksi pallo leijaili yläriman kautta maalin yli.
Maalittoman avausjakson jälkeen toinen puoliaika käynnistyi vihreäpaitojen rynnistyksellä ja jo ensimmäisestä hyökkäyksestä Joona oli vähällä päästä maalintekoon. Painostus jatkui tämän jälkeen tiiviinä eikä vieraiden peliä ainakaan helpottanut noin tunnin kohdalla toisesta keltaisesta tullut punakortti. Ratkaisijan viittaa soviteltiin toisella jaksolla useillekin hartioille, mutta C. Loikkasen vedon osuttua tolppaan, Sebben tykin mentyä maalivahdin torjunnasta yli ja Peppen kulmapuskun livuttua hieman ohi maalin näytti ottelu päättyvän maalittomaan pistejakoon. Pari minuuttia ennen loppua vastustajan erittäin hyvin pelanneelle veskarille sattui kuitenkin virhe, kun maalipotku jäi vajaaksi. Sebbe ylimpänä miehenä nappasi pallon ja spurttasi läpiajoon. Sijoitus maalivahdin jalan vierestä onnistui ja taululle helpottavat 1-0 numerot. Viimeisillä minuteeilla ei oikeastaan mitään enää tapahtunutkaan, joten pisteet Kokonnieman soralta siis kotijoukkueelle.
Valmennusjohdon kommentti:
Kentän laidalta tällä kertaa ohjeita jakanut manager Lundström jutusteli tyynenä kentän tapahtumista ottelun päätyttyä: "Pelialusta teki ottelusta hankalan molemmille joukkueille eikä hyökkäysten rakentelussa alussa oikein onnistuttu. Asenteemme oli kuitenkin hyvä läpi ottelun. Toisen jakson miesylivoimaa emme saaneet aluksi kunnolla hyödynnettyä, mutta lopussa pelattiin täysin yhtä maalia. Viimeistelyssä olikin sitten toivomisen varaa". Ottelun positiivista antia vihreäpaitojen käskyttäjä kiteytti seuraavasti: "Sebben liikkuminen kärjessä oli tänään hyvää sekä pallollisena että ilman palloa. Myös kulmapotkumme olivat hyviä, erityisesti toisella jaksolla. Voittomaalissa tarvitsimme jo hieman onneakin, mutta oli tärkeää saada hävityn ottelun jälkeen taas täydet kolme pistettä."
Maalit
Kokoonpano
Rasse
Mikko
Peppe
Teemu
Benny 
Matte 
Calle
Miika
Joona
Calle A.
Sebbe
Vaihdosta kentälle - muut vaihtopelaajat:
Emppu
- Tage, Tommy, Roos, Jani, Lauri