5. divisioona, lohko 4. Tiistai 20.4. klo 18.00, Porvoon pallokenttä
Akilles - KP-75/SaPo 2 - 1 (1 - 0)
Avauskokoonpano:
Ottelukuvaus:
Aurinkoinen, mutta tuulinen sää toivotti Keravalaisen KP-75/Sapon tervetulleeksi sarjakauden avaukseen Pallokentälle. Vastustajasta ei entuudestaan tiedetty juuri mitään, joten tarkoitus oli lähteä pelaamaan treeneissä ja harjoitusotteluissa tutuksi tulleiden kuvioiden mukaan. Ottelun ensimmäinen puolituntinen sujuikin suunnitellusti pelin vyöryessä molempien laitojen kautta kohti vastustajan maalia. Myös maalipaikkoja avautui, mutta tolppa, vastustajan pakki maaliviivalla ja kylmäpäisyyden puute estivät maaliverkon pullistumisen. Poikkeuksen kaavaan toi jakson puolivälissä saatu vapaapotku, joka Joonan antamana löysi parilla pompulla maalin edestä Empun. Riittävä voima ja tarkkuus saattelivat pallon oikean tolpan viereen ja vihreäpaidat 1-0 johtoon. Tämän jälkeen peli hieman tasoittui ja vierailijatkin saivat luotua muutaman tilanteenpuolikkaan. Tauolle lähdettiin kuitenkin näistä lukemista. Toiselle jaksolle oli tarkoitus lähteä jatkamaan avausjaksolla nähtyä hallintaa ja tovin näin olikin. Kymmenisen minuuttia oli toista 45 minuuttista pelattu, kun Joonan harhautukset ja veto maalille oli johtaa vastustaja omaan maaliin. C. Ahosen takajalka varmisti lopulta toisen kotimaalin synnyn ja tilanteeksi 2-0. Paikkoja oli tämän jälkeen vielä lisätä johtoa, mutta kun maalinteko ei enää maistunut tarttui saviolaispoppoo tilaisuuteensa. Korkeammalle nostettu vieraskarvaus ja hyvä keskikentän taistelu siirsivät pelin painopistettä selvästi kohti Rassen vartioimaa kotimaalia. Vaihdoilla yritettiin tuoda uutta virtaa kotijoukkueen peliin, mutta ottelun hallintaa niillä ei enää saatu. Vieraiden hyvä yritys palkittiin muutama minuutti ennen loppua kun nopean hyökkäyksen päätteeksi vastustajan hyökkääjä iski Peppen ja Bennyn väliin pelatun pallon Rassen kautta maaliin. Enempää tilanteita ja maaleja ottelussa ei sitten enää nähtykään, joten pisteet meille aavistuksen nihkeän esityksen jälkeen 2-1 tuloksella.
Valmennusjohdon kommentti:
Valmentaja Lundström oli pelin jälkeen tyytyväinen avauspisteisiin, mutta kaikilta osin peli ei tyydyttänyt. "Ensimmäinen puoliaika oli meiltä hyvää peliä ja jo avausvartin aikana loimme 3 hyvää maalipaikkaa. Vastustajalla ei jakson aikana olut oikeastaan kunnon tilanteita. Toisella puoliajalla kadotimme hyvän otteen ja peliä käytiin enemmän vierailijoiden ehdoilla." Hankaluuksien syitä ex-Brommapojke muotoili näin: "Intensitettissä oli toisella jaksolla toivomista, tekemisestämme puuttui viimeinen silaus. Vastustajan päästäminen maalintekoon ottelun lopussa oli täysin tarpeetonta, varsinkin kun olisimme voineet ratkaista ottelun jo hyvissä ajoin." Kotijoukkueen esityksestä valmentajan mieleen jäivät Joonan ja C. Loikkasen hyvät otteet sekä onnistumiset puolustuslinjassa.
Maalit
22' 1-0 Emppu (Joona)
54' 2-0 Calle A. (Joona)
87' 2-1
Varoitukset:
-
Vaihdosta kentälle - muut vaihtopelaajat:
Matte, Lauri, Roos - Tage, Glenn