Mika Anttonen puhujana Akilles Bandyn Fund Raising tapahtumassa 4.11.2024klo 17.00 Grandissa

Tule mukaan tukemaan Akilleksen jääpallojaoston junioritoimintaa. Porvoon Akilles ja
sen arvokkaat yhteistyökumppanit kutsuvat sinut mukaan ainutlaatuiseen
tilaisuuteen, jossa yhdistyvät urheilu, yhteiskunnallisesti tärkeä keskustelu ja nuorten
tukeminen.

Tapahtuman teemana on energiatalous ja vihreä siirtymä. Inspiroivina puhujina ovat
ST1 Nordicin hallituksen puheenjohtaja Mika Anttonen sekä Porvoon Energian
toimitusjohtaja Måns Holmberg. Lisäksi paikalla on Akilles Bandyn
edustusjoukkueen päävalmentaja Juha Laitinen, joka kertoo jääpallon
edustusjoukkueen kuulumisia kauden kynnyksellä.

Tilaisuus on tarkoitettu niin yksityishenkilöille kuin yritysmaailman edustajille.
Tapahtuman liput ovat myynnissä Grandin lippupisteessä tai
Netticket verkkokaupasta .  Lipun hinta on 90 euroa +
käsittelykulut. Lipun hintaan sisältyy pieni iltapala ja virvokkeita.
Akilles jääpallo huolehtii juniorijoukkueiden harjoitusvuoromaksuista keskitetysti, jottei
niistä ei synny lapsille tai heidän vanhemmilleen kustannuksia. Tapahtuman tuotoilla
rahoitetaan ensisijaisesti Akilleksen junioreiden jäävuorot.

Ympäristöön liittyvät arvot ovat keskeisiä myös Akilles Bandylle ja siksi Vihreä-
valkoinen Akilles Bandy toivottaa kaikki tervetulleiksi kuuntelemaan ja
keskustelemaan yhteiskunnallisesti ajankohtaisen teeman ympärillä sekä kuulemaan
myös Akilleksen edustusjoukkueen kuulumisia alkavan kauden kynnyksellä.


Mika Anttonen föredragshållare vid Akilles Bandy Fund Raising den 4
november 2024 kl. 17.00 i Grand

Kom med och understöd Akilles bandysektions juniorverksamhet. Borgå Akilles vill
tillsammans med värdefulla samarbetspartners bjuda in dig till ett unikt evenemang,
där idrott och viktig samhällsdiskussion kombineras med stöd för unga.
Evenemangets tema är energiekonomi och grön omställning. Inspirerande talare vid
tillfället är styrelseordförande för ST1 Nordic Mika Anttonen samt Borgå Energis
verkställande direktör Måns Holmberg. Dessutom finns huvudtränaren för Akilles
Bandys representationslag Juha Laitinen på plats för att inför säsongen berätta
senaste nytt från representationslaget

Evenemanget vänder sig till såväl privatpersoner som företrädare för näringslivet.
Biljetter till evenemanget säljs via Grands biljettförsäljning eller Netticket webshop, Biljettpriset är 90 euro +
hanteringskostnader. I biljettpriset ingår en liten kvällsbit och förfriskningar.
Akilles bandysektion sköter centraliserat juniorlagens avgifter för träningsturer så att
dessa inte orsakar kostnader för barnen eller deras föräldrar. Intäkterna från
evenemanget kommer i första hand att användas för att finansiera juniorernas
träningsturer.
Värderingar relaterade till miljön är viktiga även för Akilles Bandy och därför
välkomnar grön-vita Akilles Bandy alla att komma på plats för att lyssna samt
diskutera det aktuella temat och samtidigt få nyheter från Akilles representationslag
på tröskeln till den stundande säsongen.


Lisätietoja – Mer information:
Puheenjohtaja – ordförande, Jari Kettunen 040 514 1133
Varapuheenjohtaja – vice ordförande, Niklas Skog 040 587 7233

Tiedote / Press release 23.9.2024

Akilles Bandy avaa kautensa turnauksessa Ruotsissa tulevana viikonloppuna

Akilleksen Bandy-liigajoukkueen harjoituskausi on sujunut hyvin ja joukkue matkustaa viikonloppuna Ruotsissa Västeråsissa 27.-29.9.2024 pelattavaan Skärås-Cupiin. Perjantaina Akilles pääsee harjoittelemaan kerran isolle jäälle ja turnauksessa Akilles pelaa yhteensä viisi ottelua, joissa se kohtaa joukkueita Norjasta ja Ruotsin Allsvenskanista.

Akilleksen vastuuvalmentaja Juha Laitinen kommentoi joukkueen harjoittelua ja turnaukselle asetettuja tavoitteita seuraavasti: ”Viime kaudesta uudistuneen ja myös hieman nuorentuneen joukkueen tavoitteena on saada turnauksesta kokemusta isolta jäältä ja luonnollisesti pelituntumaa alkavaa kotimaista kautta varten. Turnaus on hyvä tilaisuus joukkueen yhteispelin kehittämiseen. Joukkue on harjoitellut hyvin kesän ajan ja on mukavaa saada lähes koko ryhmä mukaan Ruotsiin. Ryhmästä puuttuu vielä Akke Laakkonen, jonka kuntoutuminen on vielä hieman kesken loukkaantumisen jäljiltä sekä viime viikonloppuna nuorten maajoukkueleirillä loukkaantunut Edvin Virén. Tavoitteenamme on kehittää omaa peliämme alkukauden aikana ja olla parhaimmillamme silloin kun Bandy-liigan ratkaisupelit alkavat.”

Akilleksen edustusjoukkueen pelaajaryhmä Ruotsin turnauksessa on seuraava. Maalivahdit:  20 Lukas Tallberg, 21 Veikka-Matti Körkkö ja 44 Iikka Lempinen. Kenttäpelaajat: 4 Karlqvist Raoul, 6 Lindblad Dylan, 10 Irtamo Joonatan, 12 Kaivola Iisakki, 28 Lönnberg Elmer, 29 Lindblad Dante, 30 Lönnberg Melvin, 35 Huopalainen Otto, 36 Svennas Filip, 39 Grek Roni, 45 Tiusanen Aatu, 63 Vuopio Joni, 70 Larsson Rolf, 79 Kettunen Rasmus ja 93 Laitinen Santeri.

Ruotsin turnauksen jälkeen Akilles jatkaa harjoitteluaan kaukalossa ja kotimaan jääpallokauden avauksena Akilles osallistuu Suomen Cup turnaukseen, joka pelataan Porissa 8.-11.11.2024. Turnauksessa Akilles kohtaa Kampparit, JPS:n ja HIFK:n.

***

Akilles Bandy inleder säsongen med turnering i Sverige det inkommande veckoslutet

Träningssäsongen för Akilles Bandys herrlag har gått bra och laget deltar under veckoslutet i Skärås cup som spelas i Västerås, Sverige 27-29 september 2024. På fredag har Akilles ett första träningspass på fullstor is och i turneringen spelar Akilles sammanlagt fem matcher, där de ställs mot lag från Norge och Sveriges Allsvenska serienivå.

Akilles huvudtränare Juha Laitinen kommenterade lagets träning och de uppsatta målen för turneringen enligt följande: “Målet för laget, som förnyats och till en del föryngrats från förra säsongen, är att skaffa erfarenhet från spel på stor is och naturligtvis en känsla för spelet inför den inhemska säsongen. Turneringen är ett bra tillfälle att utveckla samspelet inom laget. Laget har tränat bra under sommaren och det är skönt att få med nästan hela truppen till Sverige. Akke Laakkonen saknas ännu från truppen, då hans rehabilitering efter skadan fortfarande pågåren tid. Även Edvin Virén, som skadade sig på förra helgens ungdomslandslagsläger saknas. Vårt mål är att utveckla vårt eget spel under försäsongen och vara som bäst när de avgörande matcherna i Bandyligan börjar.”

Spelartruppen i Akilles representationslag i den svenska turneringen är följande. Målvakter: 20 Lukas Tallberg, 21 Veikka-Matti Körkkö och 44 Iikka Lempinen. Utespelare: 4 Karlqvist Raoul, 6 Lindblad Dylan, 10 Irtamo Joonatan, 12 Kaivola Iisakki, 28 Lönnberg Elmer, 29 Lindblad Dante, 30 Lönnberg Melvin, 35 Huopalainen Otto, 36 Svennas Filip, 39 Grek Roni, 45 Tiusanen Aatu, 63 Vuopio Joni, 70 Larsson Rolf, 79 Kettunen Rasmus samt 93 Laitinen Santeri.

Efter turneringen i Sverige fortsätter Akilles sin träning i rink och som inledning på den inhemska tävlingssäsongen kommer Akilles att delta i Finska Cup-turneringen som spelas i Björneborg den 8-11 november 2024. I turneringen ställs Akilles mot Kampparit, JPS och HIFK.

 

Lisätietoja – Mer information:

Puheenjohtaja – ordförande, Jari Kettunen                  040 514 1133

Varapuheenjohtaja – vice ordförande, Niklas Skog      040 587 7233

Vastuuvalmentaja – huvudtränare, Juha Laitinen        050 521 7887

Tiedote – Press release 22.5.2024

Joni Vuopio Akilles Bandyn riveihin

Akilles Bandy on tehnyt 1+1 vuotisen sopimuksen Jyväskylän kasvatti Joni Vuopion kanssa.    Joni Vuopio on 31-vuotias monipuolinen, vahva ja erittäin nopea puolustava keskikenttäpelaaja, joka urallaan kasvattiseuransa JPS:n lisäksi edustanut Helsingin HIFK:ta. Bandyliigassa hän on pelannut lähes viidentoista kauden aikana yli 200 ottelua ja tehnyt niissä yhteensä yli 150 tehopistettä. Lisäksi hän on pelannut yhden kauden vuonna 2020 Norjan Elitserienissä Ullern IF:n riveissä.

Joni Vuopio on valmistumassa loppuvuodesta fysioterapeutiksi ja tavoitteena on sen jälkeen löytää myös oma asiakaskuntansa Porvoosta. Pelaajana hän on erittäin urheilullinen ja ammattimainen harjoittelija, joka vaatii harjoituksissa niin itseltään kuin muilta laadukasta tekemistä.  

Akilles Bandyn vastuuvalmentaja Juha Laitinen on tyytyväinen joukkueen rakentumiseen. ”Joni on yksi Bandyliigan monipuolisimpia pelaajia, joka tuo vahvana pelaajana niin vauhtia kuin fyysisyyttä puolustuspeliimme. Lisäksi hänen hyvät syöttönsä ja nopeus tuo varmasti yllätyksellisyyttä hyökkäyspelimme rakenteluun. Olen varma, että hänen ammattimainen tekemisensä sekä asenne sopii hyvin jo ennestään urheilulliseen pelaajaryhmäämme.”

Akilleksen lopullinen pelaajaryhmä valmistuu hyvää vauhtia ja seura jatkaa vielä neuvotteluita muutaman viime kauden avainpelaajan kanssa. Tavoitteena on, että ryhmä olisi lopullisessa muodossaan viimeistään kuukauden sisällä, ennen joukkueen siirtymistä heinäkuun omaharjoituskaudelle. Tavoitteena on tiedottaa lähiviikkoina lisää seuraavia positiivisia uutisia joukkueen rakentumisesta.

***

Joni Vuopio ansluter sig till Akilles Bandy

Akilles Bandy har skrivit på ett 1+1 års kontrakt med Joni Vuopio, som fått sin bandyfostran i Jyväskylä. Joni Vuopio är en 31-årig mångsidig, stark och mycket snabb defensiv mittfältare som utöver sin moderklubb JPS även har spelat för HIFK. Under nästan femton säsonger i bandyligan har han spelat mer än 200 matcher och sammanlagt gjort över 150 poäng totalt. Dessutom har han spelat säsongen 2020 i norska Elitserien för Ullern IF.

Joni Vuopio kommer att utexamineras till fysioterapeut i slutet av året och efter det är målsättningen att hitta egen klientel i Borgå. Som bandyspelare är han en mycket professionell och på träning kräver han kvalitet i utförandet såväl av sig själv som av andra i i laget.

Akilles Bandys huvudtränare Juha Laitinen är nöjd med lagbyggets utveckling. “Joni är en av de mest mångsidiga spelarna i bandyligan och tillför som en fysisk spelare både snabbhet och styrka till vårt försvarsspel. Dessutom kommer hans fina passningsklubba och snabbhet säkert att ge ett överraskningsmoment i vår speluppbyggnad. Jag är övertygad om att hans professionella inställning på träning och attityd i allmänhet kommer att passa bra in i vår tävlingsinriktade spelartrupp.”

Akilles slutliga trupp är på god väg att färdigställas, klubben för ytterligare diskussioner med en del nyckelspelare från förra säsongen. Siktet är inställt på att spelartruppen skall vara i sin slutliga form senast inom en månad, innan laget övergår till självträningsperioden i juli. Målet är att publicera fler positiva nyheter om lagbygget under de kommande veckorna.

Lisätietoja – Mer information:

Puheenjohtaja – ordförande, Jari Kettunen                  040 514 1133

Varapuheenjohtaja – vice ordförande, Niklas Skog      040 587 7233

Vastuuvalmentaja – huvudtränare, Juha Laitinen        050 521 7887

Tiedote – Press release 13.5.2024

Joonatan Irtamo Akilles Bandyn riveihin ja maalitykki Santeri Laitinen jatkosopimukseen

Akilles Bandyn miesten edustusjoukkueen rakentaminen sujuu suunnitelmien mukaan. Toisena ulkopuolisena vahvistuksena Akilles voi esitellä 24-vuotiaan Jyväskylän kasvatin Joonatan Irtamon. Joonatan siirtyy Akilleksen riveihin Ruotsin Elitserienin Frillesås BK:n riveistä. Hän on edustanut Ruotsissa myös Katrineholm Värmbol BS:ta ja lukioaikoina hän pelasi vuoden Edsbyn IF:n riveissä. Suomen Bandyliigassa hän on edustanut myös Helsinkiläistä Botniaa. Joonatan on hyvän fysiikan omaava puolustus- ja keskikenttäpelaaja. Hänen vahvuutenaan on vahva luistelu, tinkimätön fyysinen pelaaminen ja hän tuo varmasti myös lyöntivoimaa Akilleksen erikoistilanteisiin.

Akillekselle viime kaudella 29 maalia takonut 31-vuotias hyökkääjä Santeri Laitinen jatkaa myös uraansa vihreävalkoisessa paidassa. Santeri on maalintekijä, joka uransa aikana on keskimäärin tehnyt joukkueelleen maaleja lähes 30 jokaisella kaudella Bandy-liigassa. Santeri on parhaimmillaan lähellä maalia hyvän maalivainunsa ansiosta, mutta toisaalta hän on myös kurinalainen joukkuepelaaja. Lisäksi Santeri on erinomainen joukkuehengen rakentaja pukukopissa.

Akilles Bandyn päävalmentaja Juha Laitinen on tyytyväinen joukkueen rakentumiseen ja nyt tehtyihin sopimuksiin. Hän toivoo myös, että uusia sopimusuutisia saadaan lisää julkisuuteen lähiaikoina. Joukkueen yhteinen kesäharjoittelu on alkanut positiivisella tekemisellä toukokuun alussa ja osaan harjoituksista on osallistunut myös omia nuorempia junioreita, joka tietää hyvää jatkoa ajatellen.

Joonatan Irtamo ansluter till Akilles Bandy och måltjuven Santeri Laitinen förlänger kontraktet

Bygget av Akilles Bandys herrlag går enligt planerna. Akilles kan presentera en ytterligare förstärkning utifrån i 24-årige Jyväskylä fostrade Joonatan Irtamo. Joonatan ansluter till Akilles från Frillesås BK i Svenska Elitserien. Han har även representerat Katrineholm Värmbol BS i Sverige och under gymnasietiden spelade han för Edsbyn IF i ett år. Han har också representerat Botnia från Helsingfors i finländska bandyligan. Joonatan är en defensiv mittfältare med bra fysik. Han tillför laget stark skridskoåkning, fysiskt spel och han kommer säkert att bidra med slagkraft i Akilles hörnor.

Den 31-årige anfallaren Santeri Laitinen, som gjorde 29 mål för Akilles förra säsongen, kommer också att fortsätta sin karriär i den grönvita tröjan. Santeri är en målskytt som har snittat nästan 30 mål för sitt lag varje säsong i bandyligan under sin karriär. Santeri är tack vare sin goda målinstinkt som bäst framför motståndarmålet, men å andra sidan är han också en disciplinerad lagspelare. Dessutom är Santeri en utmärkt byggare av laganda i omklädningsrummet.

Akilles Bandys huvudtränare Juha Laitinen är nöjd med de avtal som nu är påskrivna. Han hoppas också att fler nya kontraktsnyheter kommer att släppas inom en snar framtid. Lagets gemensamma sommarträning inleddes i positiv anda i början av maj, och även flera egna yngre juniorer har deltagit i en del av träningarna, vilket bådar gott för framtiden.

 

Lisätietoja – Mer information:

Ordförande – ordförande Jari Kettunen 040 514 1133

Varapuheenjohtaja – vice ordförande Niklas Skog 040 587 7233

Huvudtränare – huvudtränare Juha Laitinen 050 521 7887

Akilles Bandy / Tiedote – Press release 16.4.2024

Akilles Bandyn valmennus jatkosopimuksiin ja Aatu Tiusanen Akilleksen riveihin 

Akilles Bandyn miesten edustusjoukkueen vastuuvalmentajana jatkaa Juha Laitinen. Laitinen on koulutukseltaan opettaja ja hänellä on jääpallosta useiden vuosien kokemus niin pelaajana kuin liigavalmentajana. Hänen tiimiinsä kuuluu edelleen valmentaja Johan Lönnqvist, jonka vastuulla on ollut erityisesti joukkueen psyykkinen valmennus, jossa hänellä on myös laajempaa valtakunnallista osaamista.

Valmennustiimissä jatkavat myös pitkän linjan Akilles ikonit. Maalivahtien valmennuksesta vastaa edelleen Magnus Gustafsson ja nuorten pelaajien kehittymisestä edustusjoukkueessa on Rasmus Lindqvistin vastuulla. Molemmat ovat Akilleksen jääpalloperheen kasvatteja ja heille on tärkeää porvoolaisen jääpallon jatkuminen Suomen huipulla myös tulevina vuosina.

Ensimmäinen ulkopuolinen vahvistus Akilleksen kauden rakentamiseen on OLS:n kasvatti 20-vuotias Aatu Tiusanen. Aatu on monipuolinen nuori tulevaisuuden keskikenttä- ja hyökkääjäpelaaja. Nuoresta iästään huolimatta, hän on ollut viimeiset kaudet OLS:n runkopelaajia. Hänen vahvuutenaan on erinomainen luistelunopeus ja sitoutuminen joukkueen yhteiseen pelitapaan. Aatu Tiusanen on pelannut kaikki ikäluokkien nuorisomaaottelut ja kehityksen jatkuessa on potentiaalinen miesten maajoukkueen pelaaja. Hän on aloittanut varusmiespalveluksen urheilujoukoissa yhdessä Akilleksen Filip Svennaksen ja Otto Huopalaisen kanssa.

Akilleksen edustusjoukkueen riveissä jatkavat myös maalivahdit Iikka LempinenVeikka-Matti Körkkö ja Lukas Tallberg. Lisäksi kenttäpelaajista jatkosopimukset ovat tehneet Dylan LindbladIisakki KaivolaAkseli LaakkonenElmer LönnbergDante LindbladOtto HuopalainenFilip Svennas ja Roni Grek. Lisäksi Akilles nostaa harjoitusrinkiinsä 3–5 omaa nuorta pelaajaa. Seurajohdon keskustelut Akilleksen edustusjoukkueen nykyisten ja mahdollisten uusien pelaajien kanssa jatkuvat. Tavoitteena on, että kaikki viime kauden hopeajoukkueen runkopelaajat jatkavat ja myös ensi kauden joukkue olisi mahdollisimman kilpailukykyinen ja pelaajarinki hieman laajempi kuin hopeakaudella. Tarkemmin Akilles tulee tiedottamaan pelaajasopimuksista lähiviikkojen aikana.

Akilleksen edustusjoukkueen kauden kokonaissuunnittelu on valmennuksella käynnissä ja joukkueen kesäharjoittelu alkaa viimeistään toukokuun alussa. Lisäksi Ruotsin leirin ajankohta varmistuu lähiviikkoina. Akilles tulee myös osallistumaan Suomen Cup turnaukseen ennen kauden alkua, kun sen ajankohta ja pelimuoto on selvillä.

 

Akilles Bandy förlänger med tränarteam och Aatu Tiusanen första nyförvärvet

 

Juha Laitinen fortsätter som ansvarig tränare för Akilles Bandys herrlag. Laitinen, som till sin utbildning är lärare, besitter en lång bandyerfarenhet både som spelare och som ligatränare. I hans team återfinns fortfarande tränaren Johan Lönnqvist, vars ansvar har varit lagets mentala coachning, där han också har en bredare nationell kompetens.

Akillesikonerna Magnus Gustafsson och Rasmus Lindqvist kommer också att fortsätta i tränarteamet. Gustafsson har fortfarande ansvar för målvaktsträningen och Lindqvist ansvarar för utvecklingen av unga spelare i representationslaget. Båda är bandyfostrade i Akilles bandyfamilj och det är viktigt för dem att borgåbandyn fortsätter i den nationella toppen även under de kommande åren.

Det första externa nyförvärvet till Akilles lagbygge är 20-åriga Aatu Tiusanen från OLS. Aatu är en mångsidig modern mittfälts- och forwardsspelare. Trots sin ringa ålder har han varit en av OLS ordinarie spelare de senaste säsongerna. Tiusanens styrka är hans utmärkta skridskoåkning och hans engagemang för lagets gemensamma spelsätt. Aatu Tiusanen har spelat i alla åldersklassers ungdomslandslag och är ifall hans utveckling fortsätter även en potentiell spelare för herrlandslaget. Han har påbörjat sin värnpliktstjänstgöring inom idrottsstyrkorna tillsammans med Akilles Filip Svennas och Otto Huopalainen.

I Akilles representationslag fortsätter även målvakterna Iikka LempinenVeikka-Matti Körkkö och Lukas Tallberg. Även utespelarna Dylan LindbladIisakki KaivolaAkseli LaakkonenElmer LönnbergDante LindbladOtto HuopalainenFilip Svennas och Roni Grek har tecknat på förlängningskontrakt. Dessutom lyfter Akilles upp 3–5 av sina egna unga spelare till sin träningsring. Klubbledningens diskussioner med nuvarande och eventuella nya spelare i Akilles representationslag fortsätter. Målsättningen är att alla stomspelare i förra säsongens silverlag fortsätter och att även inkommande säsongens lag skall vara så konkurrenskraftigt som möjligt, samt att spelartruppen skall vara lite bredare än under silversäsongen. Mer detaljerad information om Akilles kontraktsläge kommer de närmaste veckorna.

Den övergripande planeringen av Akilles representationslags säsong pågår i tränarteamet och lagets sommarträningar startar senast i början av maj. Dessutom kommer datumet för lägret i Sverige att bekräftas de närmaste veckorna. Akilles har som avsikt att innan säsongsstarten även delta i den Finska Cup-turneringen, tidpunkten och formatet för turneringen är ännu öppet.

 

Lisätietoja – Mer information:

Puheenjohtaja – ordförande Jari Kettunen 040 514 1133

Varapuheenjohtaja – vice ordförande Niklas Skog 040 587 7233

Vastuuvalmentaja – huvudtränare Juha Laitinen 050 521 7887

Bandypäättäjäiset -29.4. 18:30- Bandyavslutning

Akilles Bandy järjestää kauden päättäjäiset ma 29.4. klo 18:30 Keskuskoululla Pallokentän vieressä. Kaikki pelaajat, seuran aktiivit, toimihenkilöt, juniorivanhemmat, tukijat ja muut yhteistyökumppanit ovat tervetulleita paikan päälle. Tilaisuudessa palkitaan pelaajia ja toimihenkilöitä ja tarjolla on myös pientä makeaa.

Akilles Bandy ordnar säsongavslutning måndag 29.4. kl. 18:30 i Keskuskoulu intill Bollplan. Alla spelare, föreningsfunktionärer, juniorföräldrar, övriga aktiva samt sponsorer och andra samarbetspartners önskas välkomna. På avslutningen premieras spelare och funktionärer, dessutom bjudes på något sött och gott.

Jääpallokausi 2023-24 on ohi

Suomen jääpallokausi päättyi lauantaina miesten loppuotteluun, jossa kohtasivat kauden läpi lähes tappiotta pelannut Veiterä ja monen yllätykseksi Akilles. Joukkueet tarjosivat paikalla olleille yli 2200 katsojille tiukkaa fyysistä taistelua, mutta varsinaisia hienouksia ei harmaassa, sumuisessa sadekelissä juurikaan nähty. Tauolle siirryttiin 1-1 lukemissa ja loppunumerot kirjattiin pelitilanteisiin nähden oikeutetusti Veiterälle 3-1. Akilles kiittää Veiterää järjestelyistä ja onnittelee Suomen Mestaruudesta!
Sekä miesten että naisten joukkueet päättivät näin kautensa hopeamitaleihin. Mitaleiden takana on joukkueiden pelaajien ja taustahenkilöiden lisäksi iso joukko tukijoita, kannattajia, juniorijoukkueita ja vapaaehtoistyöntekijöitä, joita ilman seuran edustusjoukkueiden pelaaminen molemmissa finaaleissa ei olisi mahdollista, todella ISO KIITOS kaikille mukana olleille!
Akilles Bandy haluaa myös kiittää kaikkia yrityksiä, jotka ovat, monen alan haasteellisesta taloudellisesta tilanteesta huolimatta, olleet mukana rahallisesti tukemassa koko seuran toimintaa kuluneella kaudella. Erityiset kehut ja kiitokset kuuluvat myös Porvoon Pallokentän kentänhoidosta vastaaville, Porvoossa jää on ollut hyvässä kunnossa läpi kauden.
Kiitos kaikille tästä kaudesta! Te mahdollistatte Akilles Bandyn toiminnan, nyt vedetään vähän happea ja sitten suunnataan katse kohti tulevaa.

Akilles – JPS 8.3.2024

Tänään 8.3. tarvitaan Pallokentälle tunnelmaa. Tule ajoissa paikalle kannustamaan ja auttamaan miesten edustusjoukkuetta varmistamaan paikkansa kauden loppuottelussa. Portit ja myyntipisteet avataan tunti ennen ottelun alkua klo 18. Ohjelmassa Trömppereiden yhteislaulua, vauhdikasta jääpalloa ym.

Idag fredag 8.3. behöver vi stämning på Bollplan. Kom i tid för att heja och hjälpa vårt herrlag att säkra sin finalplats idag. Portarna och försäljningspunkterna öppnar en timme före matchstart kl. 18. På programmet står allsång med Trömpperit, fartfylld bandy mm.

Kutsu – Inbjudan

Tervetuloa Akilles jääpallojaoston kevätkokoukseen. Asialistalla sääntömääräiset asiat. Kevätkokous järjestetään tiistaina 12.3. klo 19:00 ja paikkana on Pallokenttä, VIP-tila, Lukiokatu 22.

* * * * *

Välkomna till Akilles bandysektions vårmöte. På mötet behandlas stadgeenliga ärenden. Vårmötet ordnas tisdag 12.3. kl. 19:00 och platsen är Bollplanens VIP-utrymme, Gymnasiegatan 22.