Tiedote / Press Release 31.5.2023

Rasmus Kettunen palaa kasvattiseuransa Akilles Bandyn riveihin ja Matti Vainio jatkosopimukseen

Akilles Bandy on tehnyt sopimuksen kahteen mestaruuteen kapteenina joukkueen johdattaneen Rasmus Kettusen sekä Akilleksen runkopelaaja Matti Vainion kanssa, kautta aikojen yksi parhaimmista pelaajista sivutuen pelipaikalla Bandyliigassa. Molemmat pelaajat ovat Akilleksen kasvatteja ja heistä Vainio on edustanut koko uransa Akilleksen vihreävalkoisia.

Rasmus Kettunen on 25-vuotias hyökkääjä, joka kasvattiseuransa lisäksi urallaan on pelannut Ruotsissa Allsvenskanissa Ljusdal BK:n sekä Elitserienissä Sandviken AIK:n ja Motala IFK:n riveissä. Kuopiossa hammaslääketiedettä kolmatta vuotta opiskeleva Rasmus edusti viime kaudella liigan hopeajoukkuetta Mikkelin Kamppareita. Kamppareissa hän oli seuran tehokkain pelaaja tehden kauden aikana yhteensä 37 tehopisteitä 29 maalilla ja 8 syötöllä.

Rasmus on yksi Bandyliigan nopeimpia luistelijoita, joka on kovista teholukemista huolimatta myös tunnettu puolustuspelaamisesta joukkueen eteen. Kovana harjoittelijana Rasmus tuo varmasti esimerkkiä Akilleksen ryhmään. Hän on vaativa pelaaja itselleen ja edellyttää myös joukkueelta panostamista itsenäiseen harjoitteluun. Haasteena hänellä on opintojen ja urheilun sovittaminen, mutta Kuopion alueen urheiluakatemian avulla haasteet ovat ratkaistavissa itsenäisen harjoittelun suhteen. ”Odotan innolla paluuta kasvattajaseuraan. Ratkaiseva tekijä paluuseeni olivat erinomaiset keskustelut päävalmentaja Juha Laitisen sekä valmentaja Johan Lönnqvistin kanssa, joiden tekemiseen minulla on suuri luottamus. Lisäksi olen kaivannut ”Trömpperi”-katsomon tunnelmaa ja tukea. Odotan innolla mitä tuleva kausi meille joukkueena tuo tullessaan” kommentoi Rasmus Kettunen paluutaan Akilleksen riveihin.

Matti Vainio on 34-vuotias sivutuki tai keskikenttäpelaaja, joka on ollut koko uransa uskollinen kasvattaja seuralleen Akillekselle. Hän kommentoi jatkoaan seuraavasti: ”Haluan olla antamassa oman panokseni joukkueen nuorille pelaajille ja auttaa heitä kehittymään kauden aikana suurempaan rooliin. Uusien vastuunkantajien kehittyminen on tärkeää Porvoon jääpallon tulevien vuosien menestyksen jatkumiseksi ja tämä antaa minulle motivaatiota jatkaa uraani. Lisäksi joukkueen positiivinen henki ja Pallokentän tunnelma ovat merkittäviä tekijöitä päätöksessäni jatkaa uraani pelikentällä.”

Akilles Bandyn vastuuvalmentaja Juha Laitinen on tyytyväinen joukkueen rakentumiseen. ”Rasmus on yksi Bandy-liigan parhaita pelaajia, joka tuo vahvana pelaajana niin vauhtia kuin yllätyksellisyyttä hyökkäyspelaamiseemme. Lisäksi hänen ammattimainen tekemisensä sekä asenne tarttuu koko pelaajaryhmäämme. Matti puolestaan on yksi Bandyliigan ja koko Suomen parhaita pelaajia omalla pelipaikallaan edelleen ja hän voi omalla toiminnallaan olla auttamassa ja ohjaamassa myös nuorempien pelaajiemme kasvua suurempiin rooleihin kauden aikana.”

Akilleksen pelaajaryhmä valmistuu hyvää vauhtia ja seura jatkaa vielä neuvotteluita muutaman pelaajan kanssa. Tavoitteena on, että ryhmä olisi lopullisessa muodossaan viimeistään kesäkuun puoliväliin mennessä, jolloin toivomme voivamme tiedottaa seuraavia uutisia joukkueen tiimoilta.

 

Rasmus Kettunen återvänder till moderföreningen Akilles Bandy och Matti Vainio förlänger kontraktet

Akilles Bandy har gjort spelarkontrakt med Rasmus Kettunen, som ledde laget till två mästerskap som lagkapten, samt med nyckelspelaren Matti Vainio, en av de bästa spelarna på sin sidohalvposition i Bandyligan genom tiderna. Båda spelarna är bandyfostrade i Akilles, och Vainio har representerat Akilles grönvita under hela sin spelarkarriär.

Rasmus Kettunen är en 25-årig forward som förutom moderklubben har spelat i Allsvenskan för Ljusdal BK och i Elitserien för Sandviken AIK samt IFK Motala. Rasmus, som är inne på tredje året i sina tandläkarstudier i Kuopio, återvänder till Akilles från Kampparits silverlag som han representerade senaste säsong. Han var silverlagets effektivaste spelare och gjorde 29 mål och stod för 8 assist och samlade sammanlagt 37 poäng under säsongen.

Rasmus är en av Bandyliigans snabbaste skridskoåkare, som trots sin effektivitet även är känd för disciplinerat försvarsspel för laget. Med sin målmedvetna träning kommer Rasmus säkerligen att vara en förebild för övriga i Akilles trupp. Som spelare ställer han höga krav på sig själv och kräver också att laget satsar på självständig träning. Utmaningen för honom blir att balansera läkarstudierna och idrotten, men med hjälp av idrottsakademien i Kuopioregionen kan utmaningarna lösas åtminstone gällande träningen på egen hand. “Jag ser fram emot att återvända till moderklubben. Det avgörande för mitt beslut var de utmärkta diskussionerna med huvudtränaren Juha Laitinen och tränaren Johan Lönnqvist, vilkas arbete jag har ett stort förtroende för. Dessutom har jag saknat stämningen och stödet från Trömpperit-läktaren. Jag ser inspirerat fram emot vad den kommande säsongen kommer medföra oss som lag”, kommenterar Rasmus Kettunen återföreningen med Akilles.

Matti Vainio är en 34-årig halv eller mittfältare, som har varit en verklig trotjänare för Akilles under hela sin karriär. Han kommenterade sin fortsättning enligt följande: ”Jag vill bidra till att lagets unga spelare utvecklas och hjälpa dem att axla en större roll under säsongen. Utvecklingen av nya ansvarsspelare är livsviktig för Borgå bandyns fortsatta framgång de kommande åren. Att kunna bidra till detta ger mig motivation att fortsätta min karriär. Dessutom är den positiva andan i laget och atmosfären på Bollplan viktiga faktorer i mitt beslut att fortsätta min karriär på spelplanen.”

Akilles Bandys huvudtränare Juha Laitinen är nöjd med lagbygget. ”Rasmus är en av toppspelarna i Bandyligan, en mycket kraftig spelare, som tillför både fart och överraskningsmoment i vårt anfallsspel. Dessutom smittar hans professionella verksamhet och attityd av sig på hela vår spelartrupp. Matti, å sin sida, är fortfarande en av de allra bästa spelarna i Bandyligan och hela Finland på sin position. Han kan även under säsongen hjälpa och vägleda de yngre spelarna till större roller genom sina egna handlingar.”

Akilles spelartrupp tar form i god takt och klubben fortsätter ännu att förhandla med några spelare. Målsättningen är att truppen skall vara klar senast i mitten av juni, då vi hoppas kunna meddela fler nyheter från laget.

 

Lisätietoja – Mer information:

Puheenjohtaja – ordförande, Jari Kettunen 040 514 1133

Varapuheenjohtaja – vice ordförande, Niklas Skog                040 587 7233

Vastuuvalmentaja – huvudtränare, Juha Laitinen                  050 521 7887

Tiedote / Press Release 25.5.2023

Santeri Laitinen Akilles Bandyn riveihin ja runkopelaajat Larsson sekä Nordström jatkosopimuksiin

Akilles Bandy on tehnyt 1+1 vuotisen sopimuksen Kamppareiden kasvatti Santeri Laitisen kanssa. Santeri on 30-vuotias hyökkääjä, joka kasvattiseuran lisäksi urallaan on pelannut Jyväskylässä JPS:n ja Helsingissä HIFK:n riveissä. Santeri on maalintekijä, joka viime kaudella Kamppareissa teki 30 maalia hopeajoukkueen riveissä. Uransa aikana hän on keskimäärin tehnyt joukkueelleen maaleja lähes 30 jokaisella kaudella Bandy-liigassa edustamissaan seuroissa. Santeri on parhaimmillaan lähellä maalia hyvän maalivainunsa ansiosta, mutta toisaalta hän on myös kurinalainen joukkuepelaaja. Santeri tuo hyvän lisän Akilleksen ryhmän hyökkäyspeliin sekä erikoistilanteisiin ja lisäksi Santeri on erinomainen joukkuehengen rakentaja pukukopissa.

Akilles on tehnyt myös jatkosopimukset viime kauden kapteeninsa Rolf ”Nappe” Larssonin ja erinomaisen kauden viime vuonna pelanneen Joakim ”Jugi” Nordströmin kanssa. Kokeneen parivaljakon jatkaminen Akilleksen riveissä luo nuorille pelaajille omalla sitoutumisella ja osaamisellaan apua edelleen kehittymiseen pelaajina. Kokenut kaksikko muodostaa tärkeän rungon Akilleksen pelin kehittämiseen viime kauden hyvän menestyksen jatkoksi.

Akilles Bandyn vastuuvalmentaja Juha Laitinen on tyytyväinen joukkueen rakentumiseen. ”Santeri tuo yllätyksellisyyttä ja maalintekovoimaa joukkueemme hyökkäyspeliin ja hän on erinomainen lisä viime vuoden pelimme kehittämiseen. Lisäksi Jugin ja Napen jatkaminen tuo varmuutta pelinrakentamiseen, johtajuutta, sekä rutiinia joukkueemme kokonaisuuteen. Molemmat ovat esimerkillisiä huippu-urheilijoita, jotka pitävät harjoittelusta huolta myös yksilöllisesti ja ovat esikuvina nuorille pelaajille joukkueharjoituksissa ammattimaisella tekemisellään.”

Akilles Bandy on kutsunut kesäharjoitteluryhmäänsä kaikki viime kauden U18 ja nuorten Bandyliigan pelaajat mukaan ja osa heistä on valmiina panostamaan omaan urheilu-uransa kehittämiseen. Tällä hetkellä edustusjoukkueen ensi kauden joukkueen vahvuudessa sopimuspelaajina ovat maalivahdit Iikka LempinenVeikka Körkkö ja Lukas Tallberg. Kenttäpelaajista mukana ovat Dylan Lindblad, Joakim Nordström, Iisakki KaivolaAkseli LaakkonenElmer LönnbergDante LindbladOtto HuopalainenFilip SvennasRoni GrekNiels Främling, Rolf Larsson ja Santeri Laitinen.

Tavoitteena on, että sopimuspelaajien ryhmä ensi kautta ajatellen on 3+18 ja lisänä omat juniorit. Viime kauden pelaajaryhmästä kaikki ovat harjoitelleet aktiivisesti omatoimisesti, kuten huippu-urheilijoiden tuleekin ja heidän kanssaan käydään aktiivista keskustelua jatkosta Akilleksen riveissä. Tämän lisäksi keskustelemme aktiivisesti vielä kolmen pelaajan kanssa liittymisestä Akilleksen riveihin ensi kaudeksi. Tavoitteenamme on, että toukokuun loppuun mennessä ensi kauden pelaajaryhmä olisi valmiina kokonaisuudessaan ja toivomme pystyvämme tiedottamaan lopullisesta joukkueesta pikaisesti.

Santeri Laitinen till Akilles Bandy samt kontraktsförlängning med nyckelspelarna Larsson och Nordström

Akilles Bandy har skrivit 1+1 års kontrakt med Santeri Laitinen, som fått sin bandyfostran i Kampparit. Santeri är en 30-årig forward som förutom för sin moderklubb även spelat för JPS från Jyväskylä och Helsingfors IFK. Santeri är en målskytt av rang som gjorde 30 mål i silverlaget Kampparit under förra säsongen. Under sin karriär har han snittat knappt 30 mål varje säsong för de klubbar han representerat i Bandyligan. Santeri är som bäst framför motståndarmålet, tack vare sin goda målinstinkt, men även en disciplinerad lagspelare. Santeri är ett utmärkt tillskott till Akilles anfallsspel och fasta situationer, dessutom bidrar han till en positiv laganda genom sitt agerande i omklädningsrummet.

Akilles har även förlängt kontrakten med lagkaptenen från förra säsongen, Rolf “Nappe” Larsson, samt med Joakim “Jugi” Nordström, som gjorde en utmärkt säsong senaste vinter. Dessa rutinerade spelare skapar genom sitt engagemang och kunnande utmärkta möjligheter för de yngre spelarna att vidareutvecklas som delar av ett aktivt spelande bandylag. Den rutinerade duon formar en viktig stomme i utvecklingen av Akilles spel, som en fortsättning på förra säsongens goda framgångar.

Akilles Bandys huvudtränare Juha Laitinen är nöjd med lagets struktur. “Santeri tillför överraskningsmoment och slagkraft i vårt offensiva spel och han är ett utmärkt komplement till utvecklingen av vårt spel från förra året. Dessutom medför Jugis och Nappes förlängning en säkerhet i speluppbyggnaden, samt ledarskap och rutin till vårt team som helhet. Båda är exemplariska toppidrottare som också sköter träningen individuellt och genom sitt professionella agerande på våra gemensamma övningar fungerar som utmärkta förebilder för de yngre spelarna.”

Akilles Bandy har bjudit in samtliga förra säsongens U18- och U21-spelare till sin sommarträningsgrupp och några av dem är redo att satsa på en idrottskarriär. För närvarande har Akilles för nästa säsong kontrakt med målvakterna Iikka LempinenVeikka Körkkö och Lukas Tallberg, samt utespelarna Dylan Lindblad, Joakim Nordström, Iisakki KaivolaAkseli LaakkonenElmer LönnbergDante LindbladOtto HuopalainenFilip SvennasRoni GrekNiels Främling, Rolf Larsson och Santeri Laitinen.

Målet är att spelartruppen till nästa säsong skulle bestå av 3+18 spelare och därtill egna juniorer. Från förra säsongens spelartrupp har alla tränat på egen hand, som toppidrottare bör, och det pågår en aktiv diskussion med dem om en fortsättning i Akilles. Utöver detta förhandlas även aktivt med ytterligare tre spelare om anslutning till Akilles inför nästa säsong. Målet är att nästa vinters trupp som helhet skall vara klar i slutet av maj och förhoppningsvis kan de sista pusselbitarna publiceras inom kort.

Lisätietoja – Mer information:

Puheenjohtaja – ordförande, Jari Kettunen                                     040 514 1133

Varapuheenjohtaja – vice ordförande, Niklas Skog                         040 587 7233

Vastuuvalmentaja – huvudtränare, Juha Laitinen                           050 521 7887