Akilles Bandy TIEDOTTAA / INFORMERAR 20.3.2020

Ennakkolippujen palauttaminen ja Bandyliigan finaalin taloudelliset vaikutukset

Akilles Bandy on haasteellisessa taloudellisessa tilanteessa, kun Bandyliigan finaali pelattiin tyhjille katsomoille. Me kaikki jääpalloihmiset olemme saaneet kuitenkin kokea erittäin hienoa yhteenkuuluvuutta ja ainutlaatuista yhteishenkeä sekä tukea laajalla rintamalla, niin paikallisesti kuin valtakunnallisesti finaalin järjestelyiden osalta ja sen jälkeen.

Akilles Bandy tulee tarjoamaan Porvoossa ennakkolippunsa lunastaneille mahdollisuuden lipun palauttamiseen. Valitettavasti emme voi poikkeustilanteen aikana järjestää lippujen keskitettyä palautusta, mutta julkaisemme viimeistään 23.3.2020 kotisivuillamme sähköisen lomakkeen, jossa keräämme tiedot lipun lunastaneilta ja mahdollistamme rahojen palautuksen. Mikäli kotisivujen kautta lomakkeen täyttäminen on haasteellista tai olet ostanut VIP-lipun niin asian voi hoitaa puhelimitse soittamalla virka-aikana klo 9-16 Amanda Ekille p. 044 235 0009, joka täyttää tiedot puolestanne. Tiedot, jotka tarvitsemme ovat nimen ja puhelinnumeron lisäksi lipun hinta, sarjanumero, ostopaikka sekä tiedot, onko lippu ostettu käteisellä vai maksukortilla. Toivomme yhteydenottoa pikaisesti, kuitenkin viimeistään 31.3.2020 mennessä.

Akilles Bandy tulee henkilökohtaisesti olemaan yhteydessä huhtikuun alussa kaikkiin, jotka ovat tietonsa jättäneet ja sopimaan kuinka lippu ja rahat siitä vaihdetaan. Toimintatapa riippuu siitä, kuinka kauan poikkeustilanne Suomessa Koronaviruksen vuoksi jatkuu. Toivomme ymmärrystä tässä haasteellisessa tilanteessa ja pahoittelemme viivästystä.

Uskomme, että Akilles Bandy tulee selviämään vaikeista ajoista ja suurista haasteista tässä poikkeavassa tilanteessa sekä palaamaan takaisin entistä vahvempana tämän kriisin jälkeen. Haluamme kiittää kaikkia, jotka näin vaikeina aikoina ovat tukeneet meitä. Suuri kiitos kaikille niille vapaaehtoisille, sponsoreille ja yhteistyökumppaneille, jotka ovat olleet mukana mahdollistamassa Bandyliigan finaalin toteuttamista niin ennen finaalia, sen aikana kuin sen jälkeen. Olette kaikki kullan arvoisia!

Lisätietoja:

Niklas Skog, Akilles Bandy varapuheenjohtaja 040 5877 233

 

Retur av förköpta biljetter och bandyligafinalens ekonomiska inverkan

Akilles Bandy står inför ekonomiska utmaningar efter att finalen spelades för tomma läktare. Vänner av bandy har dock ännu en gång, under finalarrangemangen och efteråt, fått uppleva en fantastisk lokal sammanhållning, en unik solidaritet och ett sällan skådat stöd på bred front, såväl lokalt, som på ett nationellt plan.

Akilles Bandy kommer att erbjuda alla som på förhand i köpt sin biljett i Borgå en möjlighet att returnera den. Tyvärr kan vi inte i det rådande undantagsläget uppmuntra till folksamlingar, men vi publicerar senast 23.3.2020 på vår hemsida ett elektroniskt formulär för att samla in kontaktuppgifter på dem som köpt biljetter och vill ha pengarna tillbaka. Ifall formuläret på hemsidan orsakar problem eller om det handlar om VIP-biljett, kan saken också skötas per telefon, genom att under tjänstetid kl. 9-16 ringa Amanda Ek tfn 044 235 0009, som tar upp de nödvändiga uppgifterna. De uppgifter vi önskar är förutom namn och telefonnummer, biljettens priskategori och serienummer, samt var biljetten är inköpt och om den betalades kontant eller med kort. Vi hoppas att alla som önskar återbetalning anmäler sig snarast möjligt, dock senast 31.3.

Akilles Bandy kommer i början av april att personligen per telefon kontakta alla, som lämnat sina uppgifter, för att komma överens om hur biljetterna kan returneras och återbetalas. Hur transaktionen arrangeras i praktiken beror på hur Coronaläget i Finland utvecklas. Vi hoppas på överseende i detta utmanande läge och ber om ursäkt för att återbetalningen dröjer.

Vi tror att Akilles Bandy, trots rådande förhållanden, klarar dessa svåra tider och stora utmaningar och kommer ur denna kris ännu starkare än tidigare. Akilles Bandy vill rikta ett stort tack till alla som i dessa svåra tider hjälper oss. Vi tackar för allt frivilligt arbete före, under och efter finalen, tack till alla sponsorer såväl företag som frivilliga privatpersoner. Ni är alla guld värda!

Tilläggsinformation:

Niklas Skog, vice ordförande Akilles Bandy 040 5877 233

Akilles jääpallon hallitus tiedottaa – Styrelsen för Akilles Bandy informerar


Akilles jääpallon hallitus noudattaa Suomen hallituksen ja Jääpalloliiton hallituksen linjaa liittyen koronaviruksen leviämisen hillitsemiseksi ja on kokouksessaan päättänyt, että bandyliigan finaali pelataan tyhjille katsomoille. Tämä tarkoittaa sitä, että joukkueiden, taustahenkilöiden ja toimitsijoiden lisäksi alueella ovat vain sen valvonnasta vastaavat henkilöt. Muilta alueelle on pääsy kielletty. Tämän päivän tiedon perusteella ottelu televisioidaan kuitenkin YLE areenassa suorana.
Ennakkoon ostettujen pääsylippujen hyvittämiseen liittyvistä käytännöistä tiedotamme ensi viikolla. Jääpallofinaalin kansanjuhlana peruuntuminen on koko lajin ja järjestäjien kannalta erittäin ikävää, mutta järjestäjinä luonnollisesti noudatamme Suomen hallituksen linjaa. Akilles Bandyn hallituksen nyt tekemä päätös on myös taloudellisesti hyvin raskas seuralle. Tapahtuman järjestelyt olivat hyvin pitkällä ja fasiliteetteja luominen tapahtumalle lähes valmiina. Nyt käynnistetään välittömästi katsomoihin purkutyöt.
Lehdistölle järjestetään perjantaina klo 18.00 Pallokentällä tilaisuus, jolloin tiedotetaan lehdistön mahdollisuudesta raportoida Bandyliigan finaalista.

Akilles Bandyn hallitus

Lisätiedot:
Jari Kettunen
Puheenjohtaja
040-5141133

Akilles Bandy styrelse följer den finländska regeringens och Finlands Bandyförbunds linje för att minska smittspridningen av coronaviruset och har vid sitt möte beslutat att bandyfinalen spelas inför tomma läktare. Detta innebär att endast spelare, lagledning och behövliga funktionärer har tillträde till området. Enligt den information som finns att tillgå idag kommer matchen att direktsändas på YLE Arenan.
Under inkommande vecka kommer Akilles Bandy att meddela hur återbetalning av förköpta biljetter kommer att ske i praktiken. Annulleringen av bandyfinalen som folkfest är mycket olycklig för hela grenen samt för arrangörerna, men som arrangörer följer Akilles naturligtvis den finska regeringens linje. Akilles bandystyrelses beslut är ett tungt ekonomiskt bakslag för föreningen. Byggandet av läktare och övriga faciliteter var ganska långt klart. På fredagen inleds demontering av läktare, tält och övrigt.
En presskonferens kommer att hållas på fredagen klockan 18.00 vid bollplanen, då meddelas om pressens möjlighet att på plats bevaka bandyfinalen.

Akilles Bandys styrelse

Ytterligare information:
Jari Kettunen
ordförande
040-5141133

Suuri Talkoopalaveri – Palaver för frivilliga funktionärer

Akilles Bandy järjestää talkoopalveriin keskiviikkona 11.3 klo 18.00 Linnajoen koululla. Nyt viimeistään kaikki uudet ja vanhat talkoolaiset mukaan, niin jaetaan työtehtäviä. Kaikki apu finaalin järjestämisessä on edelleen tervetullutta!

Akilles Bandy ordnar följande palaver för alla frivilliga onsdag 11.3. kl. 18:00 i Linnajoen koulu. Vi fördelar uppgifterna före, under och efter finalen, för att säkerställa ett lyckat arrangemang. All extra hjälp är fortfarande välkommen!

Akilles eteni loppuotteluun

Kolmas välieräottelu Akilles-Kampparit pelattiin sateisisissa ja tuulisissa olosuhteissa. Kotijoukkue ei antanut kurjan sään häiritä ja latasi taululle tylyt 11-1 voittonumerot. Akilles voitti näin ollen ottelusarjan 3-0 ja eteni finaaliin, joka pelataan Porvoossa lauantaina 14.3.

Keskiviikon ottelussa Kampparit pystyi pitämään oman maalinsa puhtaana reilut kaksikymmentä minuuttia, joukkue ei saanut kuitenkaan itse ottelun alussa luotua vaarallisia tilanteita Akilleksen maalille. Akilleksella oli useita maalintekopaikkoja, mutta vasta 25. minuutilla Ville-Veikko Angeria sai sysättyä pallon maaliin Andreas Flinckin syötöstä. Pari minuuttia tästä ja Raoul Karlqvist tykitti 2-0 Ville-Veikko Angerian antamasta kulmasta. Joakim Nordström kasvatti johtoa 3-0 Juuso Johanssonin syötöstä ennen kuin puoli tuntia täyttyi pelikellossa. Ensimmäisen puoliajan viimeisillä sekunneilla Denis Sadakov vapautti hienolla pystysyötöllä Rasmus Kettusen läpiajoon, eikä joukkueen kapteeni erehtynyt ja tauolle siirryttiin kotijoukkueen 4-0 johdossa.

Toisen puoliajan alussa Kampparit jaksoi vielä taistella rohkeasti ja paikalle löytäneet 511 katsojaa joutuivat odottamaan Akilleksen 5. maalia toistakymmentä minuuttia. Viidennen maalin jälkeen näytti mustien selkäranka katkeavan ja ottelun loppu oli kosmetiikkaa. Akilles teki ottelussa vielä yhteensä kuusi maalia ja Kampparit yhden.

Akillestehot jakautuivat yhteensä kymmenelle pelaajalle seuraavasti: Denis Sadakov 1+4, Andreas Flinck 1+3, Rasmus Kettunen 3+0, Rolf Larsson 2+1, Ville-Veikko Angeria 1+1, maalin mieheen tekivät Raoul Karlqvist, Joakim Nordström ja Akseli Pursio, syöttöpisteen merkauttivat itselleen Juuso Johansson sekä Casper Hänninen.

Akilles P15 SM-hopealle

Bandyliigassa välierävaihe on vielä kesken, mutta viikonloppuna jääpallon mestaruuksia ratkottiin jo useassa ikäryhmässä. Oulunkylässä pelattiin alle 15-vuotiaiden mitaleista lopputurnausmuodossa. SM-sarjaan on osallistunut kauden aikana kymmenen joukkuetta, mutta lopputurnaukseen oli ilmoittautunut yhdeksän.
Akilles lähti alkukauden otteluiden perusteella viidenneltä sijalta lopputurnaukseen. Turnauksessa joukkueet sijoitettiin kolmen joukkueen alkulohkoihin. Alkulohko-otteluiden jälkeen vain yksi joukkue putosi pois ja muut kahdeksan jatkoivat puolivälierävaiheeseen. Akilles P15 hävisi molemmat alkusarjan ottelunsa ja sai puolivälierässä vastaansa Kulosaaren Vestan, joka oli omassa alkulohkossaan onnistunut kaatamaan Botnian. Akilles voitti jännittävien vaiheiden jälkeen Vestan 3-1 ja eteni näin sunnuntaina pelattaviin välieriin ja mitalipeleihin.
Sunnuntaina Akilles kohtasi aamulla klo 8:00 välierässä Kampparit, joka perjantaisessa keskinäisessä alkulohkon pelissä oli ollut niukasti parempi numeroin 3-1. Sunnuntaina olivat voimasuhteet muuttuneet ja Akilles eteni finaaliin 3-1 voitolla. Loppuotteluun vastaan luisteli koko kauden sarjaa hallinnut HIFK.
Loppuottelusta muodostui trilleri. Maaleja tehtiin vuorotellen, HIFK siirtyi kerta toisensa jälkeen maalin johtoon, mutta Akilles puolusti kärsivällisesti ja tasoitti aina. Ottelun loppua kohti peliote siirtyi selvästi Akillekselle, mutta maaliin asti joukkue ei onnistunut palloa saamaan. Peliajan täyttyessä tilanne oli 3-3, joka tarkoitti 2 x 5min jatkoaikaa, äkkikuolema menetelmällä. Jatkoajan kolmannella minuutilla syntyi ratkaisu, kun HIFK:n kaukolaukaus otti maalin edessä olleesta pelaajasta onnekkaan kimmokkeen ohi Akilles maalivahdin. Upean turnauksen ja taistelun jälkeen SM-hopeat matkasivat näin Porvooseen.
Akilles hopeajoukkueessa kauden aikana pelanneet: Linda Rintala (mv), Jonathan Nyman, Anton Forsell, Niko Kauhanen, Elmer Lönnberg, Robin Gustafsson, Rasmus Sevelius, Arttu Haverinen, Luca Järvinen, Tomas Laiti, Tuukka Kristén, Waltteri Turunen, Otto Huopalainen, Filip Svennas, Akseli Kumlin, Thomas Isaksson, Lucas Stenbäck, Matias Rintala, Elias Laakkonen ja Melvin Lönnberg