Denis Sadakov pitelemätön Jyväskylässä

Kaadettuaan perjantai-iltana ennen viikonloppua bandyliigaa johtaneen Veiterän, Akilles matkusti lauantaina Jyväskylään kohtaamaan sarjakakkosen JPS:n, saman 24 tunnin aikana.

Ensimmäinen puoliaika pelattiin nihkeällä jäällä, Akilles vei kuitenkin peliä ja puolusti joukkueena hyvin. Puoliaika päättyi numeroihin 1-3. Tauolla Viitaniemen jää saatiin liukkaaksi ja toisella puoliajalla Akilles pääsi kunnolla vahtiin. Rolf Larsson oli pelipäällä ja aiheutti jatkuvasti ongelmia kotijoukkueelle. Denis Sadakov oli lähes pitelemätön ja tehtaili ottelussa yhteensä 5 maalia. Ottelu päättyi lopulta numeroihin 2-7, mutta voittonumerot olisivat voineet olla vielä isommat, huolellisemmalla viimeistelyllä.

Akilles kohtaa tulevana keskiviikkona vieraissa HIFKn ja Akilleksen runkosarja päättyy lauantaina 6.2. kotona Botniaa vastaan.

Akilles möter Veiterä på fredag och JPS på lördag

För Akilles del återstår fyra matcher av Bandyligans grundserie. Denna vecka står de på förhand sett mest avgörande matcherna på programmet.

På fredag möter Akilles serieledarna Veiterä hemma i en match som börjar undantagsvis redan kl 18:00. Matchen spelas i Borgå inför tomma läktare, men OP-Isännöintikeskus Oy bjuder på direktsändningen, som kan ses på Akilles Live.

På lördag reser Akilles till Jyväskylä för att möta JPS och där kör matchen igång redan kl 15:00. JPS som har ett bättre poängsnitt per match än Akilles aspirerar även de starkt på en plats bland de två bästa och således en säker hemmafavör i kvartsfinal- och semifinalserierna.

Kolmen pisteen viikonloppu

Akilles ei onnistunut keräämään viikonlopun otteluista täyttä pistepottia. Sunnuntaina OLS kaatui helpohkosti 12-2, mutta lauantaiksi siirretystä HIFK-ottelusta vain toinen piste jäi Porvooseen.

HIFK onnistui taktisesti omalla tutulla tyylillään lauantaina horjuttamaan Akilleksen kovaa hyökkäyspeliä ja teki hyvällä prosentilla omista kulmalyönneistään maaleja. Tauolle mentiin 3-3 lukemista vaikka HIFK oli käynyt jo kahedn maalin johdossa. Toisen puoliskon alkuun HIFK teki kulman jälkitilanteesta vähän onnekkaalla pompulla 3-4 ja pari minuuttia myöhemmin ottelun kulminaatiopisteeksi muodostunut 3-5 maali. Vieraiden vastahyökkäyksestä syntynyttä maali edelsi toisessa päässä Rasmus Kettusen läpiajo jossa hänessä roikuttiin kyseenalaisin keinoin, tuomari kuitenkin ei nähnyt tilanteessa sääntörikettä ja HIFK hyödynsi Akilleksen pienen herpaantumisen ja iski vastaan. Maalin jälkeen syntyneestä sanasotasta Akilles päävalmentajalle punainen kortti ja siihen kuuluva täysiaikainen jäähy joukkueelle. Akilles taisteli kuitenkin vielä tasapelin tekemällä vielä kaksi maalia, HIFK:n sumpun keskeltä. Lopputulos 5-5 (3-3) ja sarjapisteet jakoon.

Sunnuntainen OLS-ottelu ei onneksi tarjonnut samanlaista dramatiikkaa. Peli ei ollut kovin korkeatasoista, mutta molemmat joukkueet yrittivät pelata jääpalloa. Akilles oli selkeästi parempi ja olikin kuskin paikalla läpi ottelun. OLS roikkui mukana alussa, mutta toisella puoliajalla numerot menivät rumiksi 12-2 (4-1).

Viikonloppuna kaksi kotiottelua

Tulevana viikonloppuna Akilles metsästää Pallokentällä tärkeitä sarjapisteitä, kun vastaan asettuu sarjassa vähiten otteluita pelanneet joukkueet HIFK ja OLS.

Lauantaina klo 17 Porvoossa vierailee HIFK. Ottelu oli alun perin määrä pelata jo joulukuun alkupuolella, mutta HIFK päätti marraskuussa siirtää sekä koti- että vierasotteluitaan vasten jääpalloliiton päätöstä.

HIFK-ottelun ottelustriimin sponsorina toimii Duopoint. (Käsiohjelman linkki)

OLS on taas joutunut siirtämään otteluitaan koronatapausten takia. Porvoon ottelu pelataan kuitenkin näillä näkymin alkuperäisen ohjelman mukaisesti sunnuntaina 24.1. klo 13.

OLS-ottelun ottelustriimin tarjoaa puolestaan Itäväylä ja käsiohjelma OLS-peliin löytyy tästä.

Akilles kukisti Botnian

Akilles voitti keskiviikkona odotetusti Botnian vieraskentällä Oulunkylässä. Akilles lähti vierasotteluun hieman muuttuneella kokoonpanolla. Joukkue pelaa tällä viikolla yhteensä kolme ottelua ja lisäksi nuoret A-juniorit pelaavat kaksi ottelua vieraskentällä, joten A-juniorit joutuivat huilivuoroon. Akilles vei sarjajumboa alusta asti, eikä paremmasta joukkueesta ollut epäselvyyttä missään vaiheessa. Loppunumerot kirjattiin 2-10 (0-5)

Lauantaina Akilles kohtaa Porvoossa pääkaupungin toisen joukkueen HIFK:n ja sunnuntaina vastaan asettuu OLS. HIFK-ottelun suoratoiston tarjoaa Duopoint ja sunnuntaina bandy-ystäville lähetyksen tarjoaa Itäväylä.

Tiedote – Pressrelease 18.1.2021

Akilles Bandyn ensi kauden suunnittelu käynnistynyt päävalmentaja Hyttisen jatkosopimuksella

Akilles Bandy on tehnyt jatkosopimuksen nykyisen päävalmentaja Jari Hyttinen kanssa. Sopimus kattaa kauden 2021-2022 loppuun. Valmentajana Jari Hyttinen on intohimoinen ja vaativa sekä vienyt Akilles Bandyn joukkueen viime kaudella Suomen mestariksi sekä kahtena vuonna peräkkäin Suomen Cupin mestariksi.

Akilles Bandyn hallituksessa ollaan erittäin tyytyväisiä, että päävalmentajaratkaisu pystyttiin saamaan aikaiseksi jo tässä vaiheessa. Ratkaisu luo pohjan koko seuran urheilutoiminnan pitkäkestoiseen kehittämiseen ja antaa mahdollisuuden käynnistää joukkueen rakentamisen tuleville vuosille.

Olemme halunneet satsata pitkäkestoisesti seuratoiminnan kehittämiseen ja uskomme, että nyt tehty ratkaisu vie edelleen porvoolaista jääpalloa eteenpäin. Olemme iloisia, että erittäin kunnianhimoinen ja sitoutunut päävalmentajan vie joukkuetta ja sen yksilöitä urheilullisesti myös ensi kaudella eteenpäin. Lisäksi seuran panostus juniorityön ja nuorten pelaajien kehittämiseen tuottaa varmasti menestystä myös tuleville vuosille.

”Valmennus on intohimoni ja Akilles seurana pystyy tarjoamaan siihen hyvät puitteet. Toivon, että pääsemme rakentamaan pitkäjänteisesti tulevien vuosien joukkuetta lähiaikoina ja siinä nähtäisiin myös lisää porvoolaisen juniorikoulun kasvatteja. Olemme hyvällä tiellä ja yhteistyö seurassa on hyvää. Tavoitteena on edelleen kehittää yhteistyötä junioripäällikön kanssa ja pyrkiä luomaan seuran valmennuslinjaa eteenpäin ja nostamaan harjoitusrinkiin lisää omia kasvatteja. Luonnollisesti toivon, että Akilleksen edustusjoukkueen runko pysyy kasassa myös ensi kaudella ja siihen saamme haastajia omista junioreista ja mahdollisesti myös ulkopuolelta.” Hyttinen kommentoi.

“Minulle varsinaisia tuloksia tärkeämpää on ollut nähdä ja kokea joukkueen sitoutuminen ammattimaiseen toimintaan. Pelaajat ovat todella halunneet kehittyä ja oppia uusia asioita. Myös kokemani arvostus sekä muiden joukkueen ympärillä toimivien ihmisten toiminta on ensiluokkaista”, jatkaa Hyttinen.

 

Lisätietoja:

Puheenjohtaja Jari Kettunen 040 5141133

Varapuheenjohtaja Niklas Skog 040 5877233

Päävalmentaja Jari Hyttinen 0400 507408

 

********************

Akilles Bandys planering av nästa säsong inleddes med att huvudtränare Hyttinens kontrakt förlängdes

Akilles Bandy har förlängt med den nuvarande huvudtränaren Jari Hyttinen. Kontraktet täcker säsongen 2021–22. Som tränare är Jari Hyttinen passionerad och krävande och har fört Akilles bandylag till finländska mästare förra säsongen och finska cupmästare två år i rad.

Styrelsen för Akilles Bandy är mycket nöjd med att huvudtränarfrågan kunde spikas redan i detta skede. Lösningen gjuter grunden för den långsiktiga utvecklingen av hela klubbens sportaktiviteter och ger möjlighet att påbörja lagbygget för kommande år.

Vi har velat satsa långsiktigt på utvecklingen av verksamheten och vi tror att den lösning vi nu har gjort kommer att fortsätta ta borgåbandyn framåt. Vi är mycket glada över att en mycket ambitiös och engagerad huvudtränare kommer att utveckla laget och dess individer även nästa säsong. Dessutom kommer föreningens satsning på juniorarbete och utveckling av unga spelare säkert att bära frukt och föda framgång i flera år framöver.

”Coaching är min passion och Akilles kan som förening erbjuda goda möjligheter till det. Jag hoppas att vi inom en snar framtid kommer att kunna bygga ett lag på lång sikt och att vi också kommer att se flera unga spelare från Borgås juniorled. Vi är på rätt väg och samarbetet inom föreningen fungerar fint. Målet är att vidareutveckla samarbetet med juniorchefen och sträva efter att skapa träningsriktlinjer i föreningen och lyfta upp fler av våra egna juniorprodukter till träningsringen. Naturligtvis hoppas jag att Akilles representationslag kommer att hålla ihop även nästa säsong och att vi kan få nya utmanare från våra egna juniorer och eventuellt också någon utifrån”, kommenterar Hyttinen.

“Bortsett från de egentliga resultaten har det för mig har varit viktigare att se och uppleva hur laget förbundit sig till en professionell verksamhet. Spelarna har verkligen velat utvecklas och lära sig nya saker. Även den uppskattning jag fått erfara och övriga personers verksamhet kring laget är förstklassig, fortsätter Hyttinen

 

Mer information:

Ordförande Jari Kettunen 040 5141133

Vice ordförande Niklas Skog 040 5877233

Huvudtränare Jari Hyttinen 0400 507408

Akilles slog Kampparit 9-4

Matchen mellan Akilles och Kampparit blev ingen avvaktande, målfattig och jämn upprepning av mötet i S:t Michel någon vecka tidigare. I Borgå ångade båda lagen trots kölden och det överraskande snöfallet på från start och även Kampparit pressade Akilles speluppbyggnad högt uppe på Akilles planhalva.

Det var dock Akilles som satt i förarsätet största delen av första halvlek. Kampparit gjorde 0-1 på hörna efter knappa 20 minuter, men Rasmus “Foxi” Kettunen utjämnade på straff någon minut senare efter att han själv blivit felaktigt tacklad när han kom ensam igenom. Casper “Cassu” Hänninen hämtade upp bollen och hittade Andreas “Picke” Flinck vid bakstolpen och Picke satte 2-1 i den 26e spelminuten. Joakim “Jugi” Nordström ökade på till 3-1 på Matti “Masa” Vainios hörna innan en halvtimme spelats. Kampparit hade några farliga chanser under de sista fem minuterna men akillesförsvaret och Isak “Isse” Skog i målet höll och pausresultatet skrevs 3-1.

I andra halvlek avtog snöfallet och de som följde med matchvärden Faluplasts sändning från sin varma hemmasoffa kom att få se ytterligare nio mål av vilka Akilles gjorde dubbelt fler än gästerna. Foxi gjorde först 4-1 efter ett vackert samarbete med Masa, därefter kom Kampparits Karo Liimatainen ensam med Isse någon minut senare och reducerade till 4-2. I den 52a spelminuten gjorde Akilles matchens vackraste bandymål Cassu fick bollen vid eget straffområde och uttnyttjade tomrumet på mittfältet och svängde bort halva Kampparit försvaret och lämnade bollen åt Rasmus “Fridde” Fridolfsson som ännu fintade bort liberon och säkert satte 5-2 i måltaket. Kampparit kom ännu med i matchen och gjorde två mål inom fem minuter, först tappade Cassu oturligt skäret vid eget målområde och försvaret tvingades till otillåtna metoder och domarna dömde ett straffslag, som Janne Hauska säkert satte in. Lite senare tappade akillesförsvaret markeringen när Kampparit svängde snabbt med en långboll och Janne Hauska kunde slå in 5-4. Akseli “Akke” Laakkonen gjorde viktiga 6-4 med ett vackert och stenhårt långskott med 25 minuter kvar att spela. Kampparit försökte ännu streta emot, men den sista kvarten blev för mycket för savolaxarna. Juuso Johansson dundrade in 7-4 med ett långskott, Picke gjorde 8-4 från bakstolpen efter att Akseli “Axu” Pursio hämtat upp bollen från backposition. Foxi fullbordade sitt hattrick efter en målvaktsretur på Friddes skott som fick en fantastisk passning av Masa någon minut före slutet.

Akilles poäng: Kettunen 3+0, Vainio 0+3, Flinck 2+0, Fridolfsson 1+1, Hänninen 0+2, Nordström, Laakkonen och Johansson 1+0 samt Akseli Pursio 0+1.

Kampparit perjantaina Porvoossa – Faluplast mukana

Perjantai-illaksi ennustetaan Porvooseen -15°C ja pohjoistuulta, joten Pallokentällä on tarjolla talviset olosuhteet, kun Akilles kohtaa Kampparit. Rajoituksien takia yleisöllä ei ole asiaa paikalle, mutta Faluplastin sponsoroimaa ottelustriimiä voi seurata, vaikka omalta kotisohvalta.
Joukkueet ovat kohdanneet bandyliigassa jo kertaalleen tällä kaudella. Mikkelissä pari viikkoa sitten pelattu ottelu päättyi Akilleksen 2-3 (0-0) voittoon, joten tiukka, tasainen ja vähämaalinen ottelu on sen perusteella perjantaina pakkasessa tiedossa.

Linkit:
Käsiohjelma
Ottelulähetys

Yleisörajoitukset ja striimaukset jatkuvat

Bandyliigakausi 2020-21 jatkuu Porvoossa ainakin vielä tammikuun ajan ilman yleisöä. Siihen on sopeuduttava ja toimintaa muutettava sen mukaiseksi. Akilles on yhdessä We Are Live – Stream Teamin ja uskollisten tukijoiden kanssa lyhyessä ajassa saanut kehitettyä ottelulähetyksiä, jotka keräävät mukavasti katsojia. Striimaukset jatkuvat maksuttomina ainakin toistaiseksi.

Tilastot 11.1.

Ottelu

Pvm

Sponsori

Live max

Katselukertaa

Akilles – JPS

19.12.2020

Porvoon Autopalvelu

687

3 393

Akilles – WP 35

2.1.2021

Porvoon Autopalvelu

522

2 795

Akilles – Veiterä (Cupfinaali)

6.1.2021

Porvoon Energia

1241

5 799

Akilles – Narukerä

9.1.2021

Porvoon Energia

711

2 912

Akilles – Kampparit

15.1.2021

 

 

 

Akilles snurrade upp Narukerä

Akilles mot Narukerä spelades på lördagskvällen i ett perfekt vinterväder. Temperaturmätaren visade -11C och nästan vindstilla på Bollplanen. 

Akilles inledde igen en gång matchen starkt och det dröjde inte mer än knappa två minuter innan Akilles lagkapten Rasmus Kettunen frispelad av Casper Hänninen kunde öppna hemmalagets målkonto. Joakim Nordström gjorde 2-0 på Matti Vainios hörna från matchvärden Borgå Energis hörn. Akseli Pursio fastställde strax före paus halvtidsresultatet 3-0 med ett klurigt långskott assisterad av Matti Vainio.

I andra halvleken bjöd Akilles sedan publiken i hemmasofforna på den tätaste bandyn som skådats i Borgå så här långt in i säsongen. Narukerä hängde med i en kvart, men sedan kunde de inte matcha Akilles tempo och utvisningarna började droppa in.  Slutsiffrorna som skrevs 8-1 motsvarar rätt långt matchbilden. I Akilles gjorde Rasmus Kettunen 3+0 samtidigt var även Matti Vainio (1+3) och Casper Hänninen (0+2) på strålande spelhumör. Rolf Larsson och Denis Sadakov gjorde också ett mål var medan Andreas Flinck och Andreas Lindfors hade en assist var.

Akilles försvar spelade igen mycket starkt samt uppoffrande och det verkade nästan omöjligt för Narukeräs rutinerade stjärnspelare att komma fram.