Denis Sadakov pitelemätön Jyväskylässä

Kaadettuaan perjantai-iltana ennen viikonloppua bandyliigaa johtaneen Veiterän, Akilles matkusti lauantaina Jyväskylään kohtaamaan sarjakakkosen JPS:n, saman 24 tunnin aikana.

Ensimmäinen puoliaika pelattiin nihkeällä jäällä, Akilles vei kuitenkin peliä ja puolusti joukkueena hyvin. Puoliaika päättyi numeroihin 1-3. Tauolla Viitaniemen jää saatiin liukkaaksi ja toisella puoliajalla Akilles pääsi kunnolla vahtiin. Rolf Larsson oli pelipäällä ja aiheutti jatkuvasti ongelmia kotijoukkueelle. Denis Sadakov oli lähes pitelemätön ja tehtaili ottelussa yhteensä 5 maalia. Ottelu päättyi lopulta numeroihin 2-7, mutta voittonumerot olisivat voineet olla vielä isommat, huolellisemmalla viimeistelyllä.

Akilles kohtaa tulevana keskiviikkona vieraissa HIFKn ja Akilleksen runkosarja päättyy lauantaina 6.2. kotona Botniaa vastaan.

Tags: No tags

Add a Comment

You must be logged in to post a comment