Akilles uusi mestaruutensa

Kotimainen jääpallokausi huipentui bandyliigan loppuotteluun, joka pelattiin lauantaina Porvoon Pallokentällä. Runkosarjan ja Suomen Cupin aikaisemmin kaudella voittanut Akilles osoitti finaalissa olevansa kiistatta tällä hetkellä Suomen paras jääpallojoukkue.

Sää ei suosinut tällä kertaa jääpallon loppuottelua, kun sade teki jääpinnasta vaikeasti pelattavan. Tuuli ei kuitenkaan suuremmin vaikuttanut, joten olosuhteet olivat molemmille joukkueille läpi ottelun tasapuoliset. Akilleksen pelaajat eivät olosuhteita ennakko- tai puoliaikahaastatteluissa murehtineet, sen sijaan he keskittyivät pelaamaan järkevästi olosuhteiden sallimaa jääpalloa ja osoittivat olevansa vaikeissakin olosuhteissa mestaruuden arvoisia.

Akilles pelasi, taisteli ja hallitsi Joukkueena, isolla J:llä, finaalin kenttätapahtumia. Ensimmäisellä puoliajalla kotijoukkue oli aktiivisempi ja loi huomattavasti enemmän ja monipuolisemmin tilanteita Veterän maalille. Kulmatilasto 5-1 kuvaakin hyvin kentän tapahtumia ja pelin painopistettä, puoliaikatulos kuitenkin vain 3-1 Akillekselle. Jälkimmäisellä jaksolla sade yltyi ja jää meni nopeasti vaikeammin pelattavaksi. Akilles pelasi viisaasti eikä lähtenyt toisella jaksolla yhtä leveällä rintamalla hyökkäyksiin. Viimeisen puolentunnin aikana kentällä nähtiin hyökkäysrakentelun sijaan paljon pitkiä palloja maalialueille. Akilles hallitsi ylivoimaisesti oman maaliedustansa ilmatilaa eikä lisämaaleja loppuottelussa toisella puoliajalla enää tehty.

Finaalissa Akilleksen kollektiivinen ja tasapainoinen joukkuepeli ja vahva luisteluvoima sekä valtava työmoraali varmisti porvoolaisjoukkueelle toisen peräkkäisen bandyliigamestaruuden. Toivottavasti mestarit pääsevät ensi kaudella pelaamaan myös hienon kotiyleisönsä edessä.

Akilles Bandy kiittää kaikkia yhteistyökumppaneita ja muita tukijoita siitä valtavasta tuesta mikä joukkue ja seura on teiltä kaikilta kauden aikana saanut.

Tags: No tags

Add a Comment

You must be logged in to post a comment