Jari Hyttinen Akilles Bandyn päävalmentajaksi ja Joonatan Hämäläinen siirtyy Akilleksen vihreäpaitoihin
Porvoolainen Jari Hyttinen palaa Akilles Bandyn edustusjoukkueen vastuuvalmentajaksi 1+1 vuotisella sopimuksella kolme vuotta valmennusvastuuta kantaneen Juha Laitisen tilalle. Jari Hyttinen on viimeiset kolme vuotta toiminut Ruotsissa Allsvenskanissa pelanneen Katrineholm Värmbol BS:n valmentajana. Valmentajana Jari on intohimoinen ja vaativa sekä saavuttanut erinomaisia tuloksia niin valmentamiensa joukkueiden kuin yksittäisten nuorten pelaajien kehittämisessä.
Nyt nimetyn edustusjoukkueen vastuuvalmentajan tehtävänä on edustusjoukkueen valmennuksen ohella olla mukana suunnittelemassa ja toteuttamassa myös seuran muiden valmentajien koulutusta sekä huolehtia juniorivalmentajien säännöllisistä tapaamisista. Akilles Bandyn hallituksessa ollaan tyytyväisiä ratkaisuun, jonka tavoitteena on lisätä panostusta juniorityöhön ja nuorten pelaajien kehittämiseen ja jonka uskotaan tuovan varmasti menestystä myös tuleville vuosille. Tavoitteena on täydentää edustusjoukkueen valmennustiimiä lähiviikkojen aikana.
Akilleksen edustusjoukkue vahvistuu Mikkelin Kamppareita viimeiset vuodet edustaneella keskikenttäpelaaja Joonatan Hämäläisellä. Joonatan on 19-vuotias monipuolinen keskikenttäpelaaja, joka viime kaudella Kamppareiden riveissä teki runkosarjassa myös mukavasti tehopistettä. Hän on myös tinkimätön kahden suunnan joukkuepelaaja, joka tekee paljon töitä myös puolustamisen eteen. Joonatan on aloittanut muutama päivä sitten varusmiespalveluksen puolustusvoimien urheilujoukoissa Santahaminassa.
Akilleksen edustusjoukkue aloittaa valmistautumisen kohti ensi kautta toukokuun ensimmäisellä viikolla ja lähiviikkojen aikana on tavoitteena tiedottaa lisää joukkueen ja sen valmennuksen rakentumisesta.
Jari Hyttinen blir huvudtränare för Akilles Bandy och Joonatan Hämäläinen till Akilles grönskjortor
Borgåbördige Jari Hyttinen återtar ansvaret som huvudtränare för Akilles Bandys herrlag och har tecknat på ett 1+1-årskontrakt och ersätter därmed Juha Laitinen efter tre år. Jari Hyttinen har de senaste tre åren tränat Katrineholm Värmbol BS i Bandyallsvenskan. Som tränare är Jari krävande och passionerad, han har uppnått utmärkta resultat både i att utveckla de lag han tränar som även i utvecklingen av enskilda unga spelare.
Den nytillträdde huvudtränaren har vid sidan av att träna representationslaget även som uppgift att delta i planering och genomförandet av utbildning för klubbens övriga tränare, samt att säkerställa regelbundna möten med juniortränarna. Akilles Bandys styrelse är nöjda med lösningen som syftar till att öka satsningen på juniorarbetet och utvecklingen av unga spelare och som förväntas ge framgångar de kommande åren. Målet är att komplettera herrlagets tränarteam under de kommande veckorna.
Akilles representationslag kommer att förstärkas av mittfältaren Joonatan Hämäläinen, som har representerat Mikkelin Kampparit de senaste åren. Joonatan är en 19-årig mångsidig mittfältare som även producerade en hel del poäng i grundserien för Kampparit under förra säsongen. Han är en kompromisslös tvåvägsspelare som även jobbar hårt i försvarsrikting. För några dagar sedan inledde Joonatan sin militärtjänstgöring i Försvarsmaktens idrottsskola i Sandhamn.
Akilles representationslag påbörjar förberedelserna inför nästa säsong den första veckan i maj och målet är att informera mer om utvecklingen av laget och dess tränarstab under de kommande veckorna.
Lisätietoja – Mer information:
Puheenjohtaja – ordförande, Jari Kettunen 040 514 1133
Varapuheenjohtaja – vice ordförande, Niklas Skog 040 587 7233
Vastuuvalmentaja – huvudtränare, Jari Hyttinen 0400–507408