Naiset SUOMEN MESTAREIKSI
Akilles Bandyn naiset toivat vuoden tauon jälkeen mestaruuskannun takaisin Porvooseen, kun joukkue voitti sunnuntaina Lappeenrannassa pelatussa Naisten bandyliigan loppuottelussa jatkojalla Wiipurin Sudet maalein 2-3.
Kauden läpi tappioitta finaalin edenneet Sudet tekivät ottelun avausmaalin, mutta Akilles ja Martta Niemi tasoitti pari minuuttia ennen taukoa. Toisella puoliajalla Akilles jatkoi hyvää peliään ja siirtyi 1-2 johtoon. Puoliajan loppua kohti kuitenkin kotijoukkue Sudet sai enemmän painetta luotua Akillespäätyyn ja tasoitti kulmalyönnistä viitisen minuuttia ennen peliajan täyttymistä ja ottelu meni jatkoajalle.
Sudden death jatkoajan sankariksi nousi Akilleksen Martta Niemi joka ottelun kolmannella maalillaan käynnisti porvoolaisjuhlat Lappeenrannan Kisapuistossa.
Suomen Mestarijoukkue: Pihla Haikonen, Tytti Saukkonen, Elsa Oras, Sylvi Roivas, Meriella Rajala Jenna Kastevaara, Martta Niemi, Liinu Kainulainen, Taru Kortelainen, Meri Sund, Josefiina Voutilainen, Nerissa Sorsa, Lina Laurent, Veera Haikonen, Minni Lappalainen ja Jenna Grönroos
Joukkueen päävalmentaja Mats Kronvall
Valmentaja
Simo Oras
Joukkueenjohtaja
Johanna Peltokangas
Naisten finaali 3.2. Kisapuistossa, miesten kausi päättyi pettymykseen
Naisten finaali pelataan sunnuntaina 3.2. ohjelman mukaan klo 15 Lappeenrannan Kisapuistossa. Naiset toivovat paikalle runsaasti porvoolaisia kannustamaan joukkuetta kauden tärkeimmässä pelissä.
Myös nuoremmilla juniorijoukkueilla on edessään maaliskuussa omat lopputurnauksensa eri paikkakunnilla, jääpallokausi huipentuu kahden seuraavan viikon aikana.
Miesten bandyliigajoukkueen kausi päättyi pettymykseen kun joukkue viime viikolla taipui puolivälieräsarjassa Porin Narukerälle otteluin 2-1. Alkukauden hyvät otteet Ruotsissa ja Suomen Cupin voitto Porissa jäivät joukkueelle laihaksi lohduksi, loppukaudesta joukkue ei saanut peliään kuin hetkittäin toimimaan ja näin kausi päättyi tällä kertaa ennen mitaliotteluita.
Akilles Bandy kiittää kaikkia tukijoitaan ja vapaaehtoisia tästä kaudesta ja toivottaa junioreille ja naisille menestystä loppukauteen!
Kvartsfinal för herrarna, final för damerna
Trots knaggligt spel i fortsättningsserien, säkrade Akilles herrlag en plats i kvartfinal i redan i den nästsista omgången genom en 5-4 hemmaseger över Kampparit. Lagets utmaningar fortsatte genom hela nedre fortsättningsserien då stundvis stora manbortfall tvingade lagledningen till en hel del rockader, samt mer eller mindre tillfälliga lösningar.
Herrlaget slutade etta i den nedre serien och därmed femma i grundserien. Kvartsfinalmotståndare är Narukerä som slutade fyra. Lagen möts i en bäst-av-tre serie under vecka 8. Serien inleds i Björneborg onsdag 19.2. och den andra matchen spelas i Borgå fredag 21.2. med början kl. 19:00.
Akilles damlag säkrade däremot redan en finalplats i den sista delturneringen i damernas bandyliga. Damerna lyckades i turneringen inte ännu rubba de regerande mästarna och kommande finalmotsåndarna, Sudet från Villmanstrand, men spelade bra och förlorade med uddamålet 3-4. Damfinalen står på programmet den 2a mars och spelas i Villmanstrand.
Vauhtia alemmasta jatkosarjasta
Akilles keräsi neljästä viimeisestä runkosarjan otteluistaan kahdella voitolla yhteensä neljä sarjapistettä ja päätyi taulukossa sijalle viisi. Kausi jatkuu alemmassa jatkosarjassa, joista kaksi parasta joukkuetta pelaa viikolla 8. välieriin pääsystä ylemmän jatkosarjan kaksi heikoimmin sijoittautuneita joukkueita vastaan. Alemman jatkosarjan kahden heikomman joukkueen kausi päättyy 16.2.
Jatkosarjoissa kaikki neljä joukkuetta kohtaavat toisensa kaksi kertaa, joten joukkueille tulee kolme koti- ja kolme vierasottelua. Puolivälieräsarjat pelataan kuten aikaisemmin paras kolmesta viikolla 8 ja välieräsarjat paras viidestä seuraavan kahden viikon aikana.
Akilles päätti runkosarjansa lauantaina 25.1. kotivoitolla Veiterästä numeroin 5-3. Voitto oli tärkeä ja toi joukkueelle jatkosarjaan täydet kolme sarjapistettä. Pelit jatkuvat heti keskiviikkoiltana Mikkelissä klo 18:30 ja lauantaina 1.2. pelataan Porvoossa kun OLS luistelee vastaan. OLS-ottelu lauantaina alkaa poikkeuksellisesti klo 14:00 koska oululaisilla on kotipeli jo seuraavana päivänä.
Akilles jatkaa sarjapisteiden keräämistä haasteista huolimatta
Marraskuu oli Akilleksen jääpallolle haasteellinen, lämpimän sään johdosta joukkueet eivät päässeet pallokentälle harjoittelemaan juuri ollenkaan. Miesten bandyliigan kotiottelut pystyttiin viemään läpi, kiitos aktiivisen kenttähenkilökunnan, mutta ison jään puute ja Suomen cupin, sekä avauskierrosten loukkaantimiset ovat näkyneet joukkueen pelissä. Kaikesta huolimatta Akilles on onnistunut keräämään sarjapisteitä kaikista otteluistaan ja on hieman ontuvan sarjataulukon piikkipaikalla neljän pelatun ottelun jälkeen.
Maanantaina 2.12. Porvoon kaupunki ilmoitti jälleen peruttavansa illan harjoitusvuorot. Haasteellisen sään lisäksi pallokentän jäähdytyslaitteiston tehot ovat vuosien saatossa kadonneet ja laitteiston uusimisen kesällä 2024 oli budjetoitu varoja, mutta projekti siirrettiin vuodelle 2025. Tiistai-illalle on ennustettu pakkasia, joten toivoa soipii, että iso tekojääkenttä voitaisiin avata pysyvästi, niin että Juniorit ja kaikki muut joukkueet pääsevät harjoittelemaan, sekä palaamaan omia sarjaotteluitaan.