Välieräsarja käyntiin keskiviikkona

Erikoisen jääpallokauden 2020-21 neljä parasta joukkuetta ovat selvillä ja ensimmäiset välieräkamppailut pelataan keskiviikkona 24.2.

Akilles kohtaa omassa välieräsarjassaan JPS. Näiden kahden joukkueiden viimeksi kohdatessa välieräsarjassa neljä vuotta sitten keväällä 2017, joukkueet pelasivat äärimmäisen tiukan sarjan, joka venyi aina viidenteen peliin asti, ennen kuin Akilles selvitti itsensä loppuotteluun. Myös tämän kauden runkosarjan kohtaamisten perusteella tasainen välieräsarja on taas hyvinkin mahdollinen.

Akilleksen koko runkosarjan voitto tarkoittaa joukkueelle tälle kaudelle vielä 3-4 kotiottelua ja näin ollen Porvoossa jääpallokausi päättyy viikolla 10 mitalliotteluun, mikäli Pallokentän jää kestää pelaamisen ja bandyliigajoukkueet pysyvät terveinä. Valitettavasti perinteisestä kotiedusta ei voida tällä kaudella puhua, koska kausi Porvoossa pelataan loppuun asti ilman yleisöä ja sen tuomaa ylimääräistä kannustusta ja voimaa joukkueelle tai vastaavasti taloudellista etua seuralle.

Välieräsarja alkaa keskiviikkona 24.2. klo 19:00 Pallokentällä. Sarjan toinen osaottelu pelataan lauantaina 27.2. Jyväskylässä ja kolmas taas Porvoossa keskiviikkona 3.3. Mahdollinen neljäs ottelu pelataan perjantaina 5.3. ja viides sunnuntiana 7.3.

Porvoossa pelaattava avausottelu lähetetään suorana Akilles Live YouTube kanavan kautta, Otteluisäntänä toimii X-GLASS ja käsiohjelma löytyy linkistä.

Tags: No tags

Add a Comment

You must be logged in to post a comment