Akilles lohkovoittoon

Akilles jatkoi Suomen Cupissa alkukauden vahvoja esityksiään ja pelasi itsensä lohkovoittoon ja cupfinaaliin.

Ensimmäisessä ottelussa LRK Tornio kaatui numeroin 5-2. Akilles käänsi ottelun edukseen toisella puoliajalla, vaikka LRK kävi ottelun aikana kaksi kertaa maalin johdossa.

Lauantain toisessa pelissä vastaan luisteli pienehkössä lumisateessa HIFK, joka puolusti väkevästi ja yritti pitkillä palloilla kääntää peliä. Akilles teki kaksi erittäin kaunista maalia, pelasi kurinalaisesti ja voitti punapaidat 2-0. 

Sunnuntaina aamupelissä oli vuorossa JPS, joka oli voittanut kaksi ensimmäistä otteluaan lauantaina. JPS teki ensimmäisen maalin, mutta Rasmus Kettunen tasoitti ja Andreas Flinck siirsi Akilleksen 2-1 johtoon JPS puolustuksen virheistä vielä ensimmäisellä jaksolla. Toisella jaksolla Akilles teki vielä kaksi maalia ja voitti selkein numeroin 4-1.

Akilles oli käytännössä varmistanut lohkovoittonsa jo ennen viimeistä OLS peliä. Joukkue pääsi näin viimeisessä pelissään pelaamaan vapautuneesti loistavassa kelissä ja iski taululle tylyt voittonumerot 11-2.

Suomen Cupin loppuottelu pelataan 3.1. vastustaja ja ottelupaikka selviää ensi viikonlopun aikana kun toinen alkulohko pelataan Varkaudessa. 

Tags: No tags

Add a Comment

You must be logged in to post a comment