Akilles aloitti uuden vuoden voittamalla lumisateessa WP 35 numeroin 12-1 (6-1). Akilles lähti otteluun hieman uusitulla kokoonpanolla, Dylan Lindbladin otettua liberon tontin haltuunsa. Myös keskikentällä päävalmentaja Hyttinen oli vaihtanut kotijoukueen miehistöä.
Ottelu tarjosi kolmetoista maalia ja Akilles teki niistä täyden tusinan verran. Yhteensä kolme pelaaja tekivät hattutempun Andreas Flinck, Akseli Laakkonen ja Denis Sadakov. Hattutempunsa lisäksi Denis syötti kaksi maalia ja Akseli yhden. Matti Vainio antoi ottelussa 4 maalisyöttöjä ja teki itse yhden maalin kaukaa. Casper Hänninen ja Juuso Johansson tekivät myös maalin mieheen. Syöttöpuolella kunnostautuivat myös Rolf Larsson kahdella ja Andreas Lindfors yhdellä maaliin johtaneella syötöllä.