Tiedote / Info – 24.5.2022

Akilles Bandyn liigajoukkueelle jatkosopimuksia

Akilles Bandy on tehnyt jatkosopimukset Matti ”Masa” Vainion ja Rolf ”Nappe” Larssonin kanssa. Kahden kokeneen pitkäaikaisen runkopelaajan jatkosopimukset vauhdittavat varmasti joukkueen rakentumista ja luo pohjaa menestykselle myös ensi kauden Bandyliigassa. Molemmat pelaajat kuuluvat ehdottomaan Bandyliigan eliittiin ja olisivat vahvistuksia mille tahansa muullekin joukkueelle.

Akilles Bandyn pelaajaryhmän rakentaminen on hyvässä vauhdissa ja myös muitakin viime kauden runkopelaajia on jatkamassa joukkueen riveissä. Ensi kauden joukkueessa ovat viime kauden pelaajista varmuudella mukana myös maalivahti Iikka Lempinen, puolustuksen lukko William Skog sekä aina vaarallinen maalitykki Akseli Laakkonen. Viime kaudella suuria kehitysaskelia ottaneet Aapo Pursio, Dylan Lindblad, Filip Svennas, Otto Huopalainen sekä Rasmus Ek jatkavat myös. Lisäksi viime kaudella HIFK:n riveissä lainassa ollut Akilleksen kasvatti Dante Lindblad on myös tehnyt sopimuksen pelaamisesta kasvattiseurassa. Lisäksi joukkueen vahvuudessa ovat mukana lupaavat nuoret Arttu Salo ja Roni Grek.

Akilles jääpallon puheenjohtaja Jari Kettunen on tyytyväinen joukkueen rakentamisen tilanteeseen. ”On hienoa, että olemme saaneet joukkueemme rungon kasaan, vaikka joitakin viime kauden pelaajia on siirtynyt uusiin ympyröihin. Nyt kasassa oleva runko on hyvä sekoitus nuoruuden intoa ja kokemusta. Toivottavasti saamme pikaisesti vietyä loppuun keskustelut koko viime kauden pelaajaryhmän sekä muutaman mahdollisen uuden pelaajan osalta. Tavoitteena on saada ryhmä valmiiksi hyvin pitkälti Juhannukseen mennessä.”

Akilles Bandyn joukkueen valmistautuminen yhteisharjoituksin ensi kauteen alkoi kuukausi sitten vastuuvalmentaja Juha Laitisen valmennustiimin johdolla. Joukkue harjoittelee yhdessä Juhannukseen asti ja palaa yhteisharjoitteluun kuukauden omaharjoitusjakson jälkeen elokuun alussa.

Förlängda kontrakt för Akilles herrlag i bandyligan

Akilles Bandy har förlängt kontrakten med Matti ”Masa” Vainio och Rolf ”Nappe” Larsson. Förlängningarna med två rutinerade och långvariga nyckelspelare kommer säkerligen att påskynda lagets uppbyggnad och lägga grunden för framgång även i nästa säsongs bandyliga. Båda spelarna hör absolut till eliten i bandyligan och skulle utgöra förstärkningar för vilket annat lag som helst.

Bygget av spelartruppen inom Akilles Bandy är på god väg och även andra ordinarie spelare från förra säsongen kommer att fortsätta i laget. Från senaste säsongens spelartrupp kommer med säkerhet målvakten Iikka Lempinen, försvarsklippan William Skog och den alltid målfarlige Akseli Laakkonen att återfinnas i laget även nästa säsong. Aapo PursioDylan LindbladFilip SvennasOtto Huopalainen och Rasmus Ek, som tagit stora utvecklingssteg förra säsongen, fortsätter också. Dessutom har även Dante Lindblad, som lånades ut till HIFK förra säsongen, skrivit på för spel i moderklubben. Även de lovande juniorerna Arttu Salo och Roni Grek är med i lagets styrka.

Ordföranden för Akilles Bandy, Jari Kettunen är nöjd med situationen gällande lagbygget. “Det är fint att vi har fått ihop lagstommen, även om några av spelarna har valt att fokusera på nya utmaningar framöver. Den stomme vi har i nuläget är en bra blandning av ung entusiasm samt rutin. Vi hoppas på att kunna slutföra diskussionerna med hela förra säsongens spelartrupp samt några potentiella nya spelare snarast. Målsättningen är att ha truppen i stort sett klar till midsommar.”

Förberedelserna inför kommande säsong inledde Akilles med gemensamma träningar för en månad sedan under ledning av huvudtränaren Juha Laitinen. Laget tränar tillsammans fram till midsommar och återgår därefter till gemensam träning i början av augusti efter en månad av självständig träning.

 

Lisätietoja / Mer information:

Puheenjohtaja / Ordförande Jari Kettunen 040-5141133

Varapuheenjohtaja / Vice ordförande Niklas Skog 040-5877233

 

Tags: No tags

Add a Comment

You must be logged in to post a comment